Nuorta lääkäriä tarvitaan politiikassa

Kirjoittaja: Reetta Vanhanen

Nuorta lääkäriä tarvitaan politiikassa

Kyllästyttääkö soten vatulointi? Harmittaako maakuntien määrä? Mikseivät päättäjät kuuntele asiantuntijoita? Tuntuuko, että sote-uudistuksessa tarvittaisiin enemmän terveydenhuollon asiantuntemusta ja vähemmän poliittista kansanparannusta? Maailman muuttaminen vaatii tekijöitä eli puoluepolitiikassa tarvitaan nuoria lääkäreitä.

Liityin puolueeseen opiskeluaikoinani vuonna 2012. Siitä lähtien puoluetoiminta on ollut aikaavievin ja rakkain harrastukseni. Ensi keväänä olen ensimmäistä kertaa ehdokkaana kuntavaaleissa. Jo omia arvoja edustavaan puolueeseen liittyminen on kannanotto yhteiskunnan nykytilaan, mutta ennen kaikkea kannattaa pyrkiä vaikuttamaan puolueen sisällä. Jokaisen ei tarvitse olla ehdokas ja vaalikampanjoitsija räntäsateessa, vaan puolueissa tarvitaan myös ohjelmakirjoittajia ja järjestöaktiiveja. Oman kunnan päätöksenteosta tulee selkeämpää, kun tutustuu puolueen valtuutettuihin, keskustelee heidän kanssaan ja evästää heitä tärkeisiin päätöksiin. Demokratia tarvitsee aktiivisia kansalaisia, jotka vaativat perusteluja päättäjiltä vaalien välilläkin.

Suhtautuvatko työnantajat karsaasti puolueaktiiviin? Eivät. Yhtään työpaikkaa ei ole vielä jäänyt saamatta ja ansioluetteloni on herättänyt lähinnä spontaania positiivista palautetta. Puoluepolitiikka on tarjonnut minulle valtavasti uutta tietoa päätöksenteosta ja hallinnosta sekä koulinut vaikuttamis- ja vuorovaikutustaitojani. Lisäksi olen tutustunut inspiroiviin ihmisiin, jotka jakavat innostukseni paremman yhteiskunnan rakentamiseen. 

Lääkärit kertovat potilaille elämää mullistavia uutisia, motivoivat heitä tekemään elämänlaatua kohentavia muutoksia ja tekevät hengenpelastavia hoitoratkaisuja. Suurten joukkojen elämänlaatuun vaikuttavat päätökset tehdään kuitenkin politiikassa. Tällä hetkellä sote-uudistuksessa tehdään ratkaisuja, jotka määrittävät, minkälaisia työpaikkamme ovat tulevaisuudessa. Mikä on koulutuksen ja tutkimuksen rooli uudessa järjestelmässä?

Kunnat järjestävät sosiaali- ja terveyspalvelut vuoteen 2019 asti. Silloin vastuu siirtyy maakunnille, kunhan sote-uudistus pysyy aikataulussaan. Siirtymävaihe ja siihen valmistautuminen ovat kriittisiä, joten sote-päätökset ovat keskeisiä vielä seuraavalla valtuustokaudella, joka alkaa kevään 2017 kuntavaalien jälkeen. Terveyttä edistetään kunnissa myös monella muulla tavalla kuin terveysaseman tai sairaalan sisällä, joten lääkärien osaamista tarvitaan kunnan päätöksenteossa tulevaisuudessakin.

Reetta Vanhanen

NLY:n terveyspoliittisen valiokunnan jäsen

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.