Motivaatioksi medisiinareille

Kirjoittaja: Anni Vartiainen, LK

Motivaatioksi medisiinareille

20 minuuttia on akuutin vastaanottokäynnin pituus terveyskeskuksessa. Kulutat usein vastaavan ajan koulumatkaan bussissa istuen. Käytät todennäköisesti päivästäsi myös 20 minuuttia facebookin selailuun –  joskus varaat someiluun jopa kiireettömän tupla-ajan. Ajoittain joudut käyttämään yliopistoruokalan jonoonkin tuon pitkältä tuntuvan minuuttimäärän.

Olisitko valmis sijoittamaan 20 minuuttia kallisarvioista aikaasi kerran vuodessa, jotta opetusryhmäsi olisivat pienempiä? Entä 20 minuuttia vuodessa siitä, että lääkäreitä koulutettaisiin jatkossa vain tarpeeseen eikä sataa ylimääräistä vuosittain, kuten nykyään tehdään? Tai uhraisitko 20 minuuttia vuodessa sille, että saisit tietää muiden kandien mielipiteet onnistuneista työpaikkavalinnoista? Ymmärrän, ajat ovat kortilla – mutta varaathan yhden akuuttiajan kalenteristasi syyskuulle!

Medisiinariliitto toteuttaa yhdessä Lääkäriliiton kaikille suomalaisille lääketieteen opiskelijoille kyselyn, jonka avulla selvitetään perustietoja opiskelijoista, seurataan opiskeluolojen muutoksia ja kerätään tietoja kandien kesätyökokemuksista. Sen lisäksi, että Medisiinariliitto jakaa tulosten pohjalta Vuoden kesätyöpaikka –palkinnon, syntyy tuloksista paljon tärkeää tietoa niin kandiseurojen, Medisiinariliiton kuin Lääkäriliitonkin käyttöön. Jotta edunvalvontajärjestömme voisivat argumentoida poliitikoille uskottavasti koulutuspaikkojen vähentämisestä, on meidän todella tiedettävä, ovatko ryhmäkoot Suomessa kasvaneet tai kuinka monta suomalaista kollegaa on palaamassa lähivuosina kotimaahan harjoittamaan ammattiaan? Syyllistyisimmehän muutoin aikamoisiin vaihtoehtototuuksiin, jos vain kertoisimme työpaikoilla, että perehdytyksessä on jälleen parantamisen varaa – ilmoittamatta todellisia lukuja ja faktoja väitteiden takaa.

Mutta mitä merkitystä on juuri minun vastauksellani? Tänä vuonna erityisesti ensimmäisten vuosikurssien opiskelijoiden vastauksia tarvitaan kipeästi. Vuonna 2018 alkavan Suomen lääkisten yhteisvalinnan on laskeskeltu muuttavan sisäänpääsijöiden profiilia. Mutta toteutuvatko ennusteet? Keitä ovat ennen yhteisvalinnan alkua lääkikseen päässeet? Jotta muutosta voidaan monitoroida, on tänä vuonna tiedettävä lähtötilanne.

Entäs sitten kolmos- ja neloskurssien opiskelijat? Mitä annettavaa olisi, jos ensimmäinen kandikesä on vasta edessä? Medisiinariliiton isona teemana on tänä vuonna ollut amanuensuurien kansallinen uudistaminen ja yhdenmukaistaminen. Jotta hyvin alkanut uudistustyö saisi lisää tietopohjaa, olisi tärkeä nähdä onko esimerkiksi eri yliopistojen välillä eroja amanuensuurien tavoitteiden asettelussa tai toteutumisessa? Tai kuinka iso osa kunkin kaupungin opiskelijoista ylipäänsä suoritti amanuensuureja kesän aikana?

Kandikesän kokeneiden valkotakkien vastauksilla on tietenkin iso painoarvo. Oliko perehdytys ja seniorituki riittävää? Entä millä perusteella työpaikat tänä kesänä valittiin? Joutuiko kandi kuitenkin päivystämään ilman takapäivystäjän tukea?  Jotta sekä loistavat, keskinkertaiset että pettymyksiä aiheuttaneet työpaikat olisivat realistisesti edustettuna kyselyssä, on tärkeää, että jokainen vastaa – jäi kandikesästä kerrottavaa jälkipolville tai ei!

Alkusyksystä kalenteri täyttyy ja sähköpostilaatikko paukkuu kiinnostavista ja vähemmän kiinnostavasti tapahtumista ja viesteistä. Hyvä opiskelijakollega, sähköpostiisi tulee kilahtamaan viesti myös Suomen medisiinariliitolta. Avaamalla viestin ja täyttämällä kyselyn varmistat, että myös jatkossa edunvalvontatyö ja vaikuttaminen perustuvat tietoon. Bussimatka, ruokajono tai vaihtokauppa facebook-hetkeen? Ajan löytäminen on vain järjestelykysymys.

 

Anni Vartiainen

Suomen Medisiinarilliton hallituksen jäsen ja 6. vuosikurssin opiskelija Helsingin yliopistosta

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.