Yliopistojen ehdotus erikoislääkärikoulutuksen valintamenettelyn uudistamisesta oli keväällä ensimmäisellä lausuntokierroksella. NLY:n vastaus ehdotukseen annettiin koulutusvaliokuntamme toimesta. Valintamenettely on tärkeä, mutta silti vasta osa erikoislääkärikoulutuksen uudistamiseksi tavoiteltua kokonaisuutta. Nyt kun odotamme valintamenettelystä paranneltua esitystä, lienee hyvä pohtia uudistusta eteenpäin. Millainen erikoislääkärikoulutus soveltuu parhaiten 2020-luvun vaatimuksiin?
Olisiko siirryttävä enemmän osaamisperustaiseen erikoislääkärikoulutukseen, aikaperustaisen sijasta? Nykyään erikoistuminen vaatii 5–6 vuoden määräajan, riippuen erikoisalasta. Tarvitaanko kiinteää aikamäärettä jatkossa? Vai riittäisikö valmistumiseen tarkalleen se, että on saavuttanut erikoislääkäriltä vaadittavan tiedollisen ja taidollisen osaamisen?
Kuinka osaamisen kertymistä mitataan jatkossa? Onko kirjallinen erikoislääkäritentti muuta kuin pelote, joka pakottaa perinpohjaiseen pänttäämiseen? Entä jos yleinen vaatimus kirjallisesta tentistä poistetaan ja annetaan määritellä asia yliopistotasolla? Joillakin erikoisaloilla olisi järkeä tenttiä useita pienempiä kokonaisuuksia yhden erikoislääkäritentin sijaan. Toisilla erikoisaloilla olisi käytännöllistä hyödyntää yhteiseurooppalaisia erikoislääkäritenttejä. Eikä tenttiä ole pakko pitää lainkaan, jos osaamisen kertymistä ja osaamistarvetta kartoitetaan muilla tavoin. Erikoisalojen omat lokikirjat voisivat toimia tällaisina työkaluina, jos niitä hyödynnetään paremmin. Jos vaatimus kirjallisesta tentistä poistetaan lainsäädännöstä, voidaan kullekin erikoisalalle rakentaa sille optimaalinen osaamisen mittari.
Sivuhuomautuksia: Lokikirjoja voisi kehittää digitaaliseen suuntaan, unohtamatta pelillisyyttä – kukapa ei haluaisi oppia ja kehittyä kokemuksellisesti niin yksin kuin yhdessäkin? Erikoisalatenttiäkin voi kehittää – olisiko jo aika siirtyä kirjoittamaan tenttivastaukset tietokoneella? Samalla tentin laatijat pääsisivät hyödyntämään uusia digitaalisia mahdollisuuksia, samaan tapaan kuin yo-kirjoituksissa.
Paluu päiväunista todellisuuteen: Soteen liittyvä valmistelu tuo erikoislääkärikoulutuksen uudistamiseen pari lisähaastetta. Ensiksi, sote on tällä hetkellä etusijalla kaikkiin muihin kehittämistoimiin nähden. Erikoislääkärikoulutuksen uudistamistyötä on tehtävä tämä huomioiden. Toiseksi, soten myötä koko terveydenhuollon palvelujärjestelmän rakenne muuntuu. Se on erityisen tärkeää, koska erikoistumispalvelut suoritetaan palvelujärjestelmän sairaaloissa ja sote-keskuksissa, yliopistojen valvonnassa.
Tarvitaanko jatkossa 50:50 -sääntöä? Onko uuden sote-järjestelmän myötä enää järkevää säätää tarkasti siitä, että puolet erikoislääkärikoulutuksesta tulee tehdä keskussairaalassa ja puolet yliopistosairaalassa? Ilman 50:50-sääntöä voisi olla mahdollista huomioida paremmin erikoisalojen ja toimipaikkojen erityispiirteitä. Voisiko erikoistumiseen soveltaa yksilöllistä opintosuunnitelmaa, jossa huomioitaisiin esimerkiksi uratavoitteet tai elämäntilanne? Olisiko monimuoto-opetuksella mahdollisuuksia?
Pystyisikö erikoistumisen tekemään koko ajan saman maakuntatyönantajan palveluksessa, jolloin erikoistuva ei häviäisi pätkätyön vuoksi esimerkiksi loma-asioissa? Nykyään siirryttäessä erikoistumispaikasta toiseen, paikkojen väleihin syntyy herkästi jonoja. Voisiko näistä päästä eroon kannustamalla erikoisaloja ja palvelujärjestelmää luomaan toimivia erikoistumisputkia? Samalla kannattaisi luoda menettely, jossa erikoistuvalla lääkärillä olisi parempi varmuus erikoistumisen jälkeisestä työpaikasta. Entä, jos erikoistuvan lääkärin virka muuttuisi valmistumisen yhteydessä suoraan erikoislääkärin viraksi?
Voisiko erikoistumisen koulutusrakenne koostua moduuleista, jotka määrittyisivät vain opintosisältöjensä mukaan, eikä niinkään sen sairaalaan tyypin mukaan, missä ne tehdään? Esimerkiksi keskussairaalapalvelusta kertyvä osaaminen riippuu jatkossa yhä enemmän keskussairaalan koosta, kun vaativaa hoitoa keskitetään laajan päivystyksen sairaaloiden yhteyteen. Osa tähän hoitoon liittyvistä opintokokonaisuuksista olisi mahdollista tehdä vain näissä suuremmissa keskussairaaloissa, mutta niiden ulkopuolta voisi muodostaa myös moduuleita, joita on mahdollista tehdä pienissä keskussairaaloissa tai myös keskussairaaloita pienemmissä yksiköissä.
Nykyisin terveyskeskusjakson pituus on yhdeksän kuukautta. Mikä on jatkossa riittävä määrä perusterveydenhuollon palvelua erikoistumiskoulutukseen? Voisiko täälläkin siirtyä modulaarisuuteen? Minkälaiset sotekeskukset luontuvat tämän palvelun tai yleislääketieteen erikoiskoulutuksen (YEK) tekemiseen?
Muuttavatko sotekeskusten yksityiset palveluntarjoajat koulutuskenttää ja mihin suuntaan? Onko erikoislääkärikoulutusta mahdollista järjestää vakuutusyhtiön sairaalassa tai kokonaan yksityiselle terveyskonsernille ulkoistetussa sairaanhoitopiirissä? Työterveyshuollossa yksityinen sektori kouluttajana on jo arkipäivää, mutta muilla erikoisaloilla on vasta yksittäisiä kokeiluja. Miten yksityisten erikoissairaanhoitoon kouluttajana käytännössä tullaan suhtautumaan? Entä karttavatko vai hakeutuvatko potilaat sellaisiin yksityisen erikoissairaanhoidon pisteisiin, jossa työskentelee erikoistuvia lääkäreitä?
Lopuksi on vielä oleellinen kysymys sisällöstä. Mikä on tulevaisuudessa kullakin erikoisalalla se oleellinen erikoislääkärikoulutuksen ydinsisältö, syllabus? Kuinka koulutuksen suunnittelu tai ydinainesanalyysi jatkossa toteutetaan? Tullaanko erikoislääkäritutkintojen laatua tai yhteismitallisuutta jatkossa jotenkin mittaamaan tai säätelemään, Suomessa tai harmonisoiden EU:n tasolla?
Mitä muita taitoja erikoislääkärikoulutuksen aikana tulee hankkia, jotta varmasti pärjää paitsi asiantuntijatyössä, myös tiimin jäsenenä ja johtajana? Onko erikoistuvaa tarvetta kouluttaa ylläpitämään osaamistaan myös erikoistumisen jälkeen?
Erikoislääkärikoulutuksen uudistamistyö jatkuu ministeriötasolla ja tiedekunnissa. NLY on mukana edustamassa erikoistuvia lääkäreitä ja huolehtii erikoistuvien näkökulmasta. Edellä on esimerkinomaisesti lueteltu asioita ja kysymyksiä, joihin jatkossa haettaneen päätöksiä ja oikeita vastauksia. Tuleva uudistus on sellainen kuin miksi sen yhdessä teemme. Erikoislääkärikoulutus ei ole menossa minnekään ilman erikoistuvia lääkäreitä.
