Kollegiaalisuus on niitä termejä, jotka aiheuttavat allekirjoittaneessa nuoressa medisiinarissa sekavia tunteita. Toisaalta tuntuu, että kollegiaalisuus on frakintuoksuinen maljapuheen aihe, joka kuulostaa jopa utopistiselta harmonialta lääkäreiden keskuudessa. Toisaalta taas kollegalle se voi tarkoittaa elämän pelastavaa kädenojennusta, joka pohjautuu lääkäri-ihmisen puhtaaseen epäitsekkyyteen ja aitoon välittämiseen. Tyytykäämme kuitenkin Lääkäriliiton määritelmään: ”Sana kollegiaalisuus voidaan määritellä esimerkiksi virkaveljellisyydeksi, toverillisuudeksi ja keskinäiseksi ammatilliseksi yhteistyöksi.”
Mielestäni jokaisen arvon, myös kollegiaalisuuden, on kestettävä kriittistä tarkastelua sekä tällä hetkellä että tulevaisuudessa. Kollegiaalisuus on lääkärikunnan sisäisten toimintatapojen kulttuuriperinne, lääkärisukupolvien viestikapula, jonka säilyvyydestä kukin sukupolvi erikseen päättää. Kollegiaalisuus on lääkäreiden ominaisuus lääkäreitä varten, siis ihmisten ominaisuus ihmisiä varten, ja sen tulisi näin kestää ulkoisen maailman muutokset niin kauan kuin lääkärin ammattia ihmiset harjoittavat. Tarkoituksenani on nyt kuitenkin tarkastella uhkia kollegiaalisuudelle, joita omassa medisiinarin arjessani on noussut esille ja jotka ovat sidottavissa nykypäivän ilmiöihin: kurssikoot sekä sosiaalinen media ja internet.
Olen kuullut tuotavan esiin huolen suurempien kurssikokojen vaikutuksesta kollegiaalisuuteen. Huoli perustuu siihen, etteivät suurempien kurssien opiskelijat tutustu enää kurssiinsa yhtä läpikotaisin kuin aiemmin: suurempi ihmismäärä kursseilla heikentää yhteishenkeä ja kollegoiden välille kouluaikana muodostuvaa sidettä. Tällöin opiskeluaikana muodostunut yhteishenki ei enää kanna aiemmalla tavalla opintojen päättyessä työelämään, ja lääkärit etääntyvät kauemmaksi toisistaan kollegoina.
Tämä huoli voi olla aiheellinen, mutta sen vahvistaminen voi olla liian aikaista tässä vaiheessa, kun suuremmat kurssit eivät ole vielä edes valmistuneet. On kuitenkin mahdollista tiedostaa asian olemassaolo ja nostaa esiin kandiseurojen ja muiden opiskelijoita yhteen tuovien tekijöiden rooli kollegiaalisuuden kehittämisessä. Sisäänottomääristä on jo keskusteltu kattavasti, mutta on myös mietittävä, mitä nykyiselle tilanteelle oikein voidaan tehdä, kun medisiinareiden määrä on jo kasvanut. Onko vaikeampaa tuoda enemmän ihmisiä kuin vähemmän ihmisiä puhaltamaan yhteen hiileen ja luomaan yhteishenkeä? Luultavasti on. Onko se mahdollista? Varmasti on.
Yksi sosiaalisen median tuoma uhka kollegiaalisuudelle on ilmiö, jossa nykyaikana yksittäinen henkilö saa äänensä kuuluviin puolijulkisesti varsin helposti. Miksi tämä uhkaa kollegiaalisuutta? On yhä helpompaa ja helpompaa ”mennä julkisuuteen” poikkeavan mielipiteen kera ja saada näin äänenpainoa omalle näkökulmalleen. Tämä saattaa houkutella lääkäreitä viemään ristiriitoja aiempaa enemmän ammattikunnan ulkopuolelle, mikä on omiaan heikentämään kuvaa lääkärikunnan eheydestä niin lääkärien itsensä kuin muidenkin tahojen silmissä.
Tämän ilmiön myötä voidaan nähdä myös, mielestäni virheellisesti, järjestäytymisen arvon laskevan. Ammatti- ja opiskelijajärjestöjemme täytyy pystyä jatkuvasti todistamaan, että yhtenäisenä yksikkönä toimiminen ja ristiriitojen sisäinen sopiminen tuottaa lääkäreille paremman lopputuloksen kuin yksittäisten henkilöiden sooloilu. Se, että epäkohtien esiintuonti yhteisöstä julkiseen tietoon on nykyään aiempaa helpompaa ei ole negatiivinen asia. Sitä tulisi kuitenkin mielestäni käyttää vasta viimeisenä keinona sen jälkeen, jos ongelmia ei pystytä ammattikunnan sisällä ratkaisemaan.
Sosiaalinen media ja internet ovat myös mahdollistaneet anonyymin äänen kuuluvuuden kasvun. Anonymiteetissä on ehdottomasti puolensa, ja sen avulla voidaan tuoda esiin kipeitä yksityiskohtia ilman pelkoa tunnistamisen seurauksista. Tämä mahdollisuus nähtiin alkuvuodesta, kun useat nuoret lääkärit kertoivat heitä kohdanneesta epäasiallisesta käytöksestä työpaikoilla. (https://yle.fi/uutiset/3-10102659) Anonymiteetillä on kuitenkin varjopuolensa. Kynnys toisena henkilönä esiintymiseen ja asiattomuuteen on matala, ja tilaisuus tekee varkaan.
Jutellessani eri kandiseurojen edustajien kesken olen kuullut samankaltaisia kokemuksia suurimmassa osassa lääkiskaupungeista: anonyymeissä viestipalvelimissa lääkisten kanavilla tapahtunut perättömien huhujen levittäminen ja muut asiattomuudet ovat tosiasia. On mahdoton varmentaa, ovatko nämä medisiinareiden aikaansaannoksia, sillä kanavat ovat kaikkien vapaasti käytettävissä. Esimerkkinä mainitsen oman lääkiskaupunkini Oulun, jossa kandiseurani puuttui asiaan julkaisemalla opiskelijoille kannanoton, jossa kehotettiin muistamaan asiallinen käytös ja suhtautumaan netissä kirjoitettuun tietoon riittävällä kriittisyydellä. Asian ydin piileekin kriittisessä ajattelussa ja suurin osa opiskelijoista osaakin onneksi suhtautua huhuihin järkevästi. Ongelmallista on, jos esimerkiksi nuoremmat opiskelijat muodostavat kuvaansa opiskelijayhteisöstä internetkirjoittelun perusteella.
On myös hyvä muistaa, että nykyiset sosiaalisen median palvelut on rakennettu jakamaan ihmisiä kupliin omien mielipiteiden ja kiinnostuksen kohteiden perusteella. Näin asiat voivat paisua nopeastikin kohtuuttomiin ja vääristyneisiin mittasuhteisiin. Suosittelenkin jokaista medisiinaria sekä valmistunutta lääkäriä muistamaan, että internetissä kuka vain voi esiintyä kenenä vain ja miettimään, olisiko valmis sanomaan kirjoittamansa asian kasvotusten toiselle henkilölle. Tutustukaa myös Lääkäriliiton ohjeeseen sosiaalisesta mediasta (linkki alempana).
Kollegiaalisuuden uhkat tulee jatkuvasti tunnistaa, sillä vain siten ne ovat torjuttavissa. Loppujen lopuksi tahtoisin verrata kollegiaalisuutta terveyteen: emme ehkä osaa sitä vielä arvostaa, kun sitä meillä on, mutta menettäessämme sen tulisimme sitä eniten kaipaamaan. Listaan vielä vaihtoehtoisia keinoja, joilla mielestäni jokainen medisiinari (ja lääkäri) voi edistää kollegiaalisuutta omalta osaltaan:
– Jos kollega tekee mielestäsi hyvää työtä jonkin asian suhteen, mainitse asiasta hänelle suoraan heti tai vaikkapa viestillä myöhemmin
– Osallistu yhteisiin illanistujaisiin
– Järjestä kollegoillesi illanistujaiset
– Ehdota kollegoillesi ryhmässä opiskelemista ja muodosta opiskelupiiri.
– Osallistu kandiseurasi toimintaan. Yleensä jokaiselle löytyy omaa panostusta vastaavaa tekemistä, kaikkien ei tarvitse olla puoliammattimaisia järjestöjyriä.
– Muista tiskata kahvikuppi kiltahuoneella/ainejärjestötilalla.
Elokuvassa American History X todetaan:
”Derek says it’s always good to end a paper with a quote. He says someone else has already said it best. So if you can’t top it, steal from them and go out strong. “
Siispä: arkkiatri Risto Pelkonen Lääkärilehdessä 1-2/2016:
”Vanhan rabbin sanoja mukaillen: pitäkäämme huolta itsestämme, mutta jos pidämme huolta vain itsestämme, keitä silloin olemme.”
Lauri Koskela
Suomen Medisiinariliitto
Kirjoittaja on viidennen vuosikurssin lääketieteen opiskelija Oulun yliopistosta
Suomen Lääkäriliiton kollegiaalisuusohje https://www.laakariliitto.fi/edunvalvonta-tyoelama/liiton-ohjeet/kollegiaalisuus/
Suomen Lääkäriliiton ohje Sosiaalisesta mediasta lääkäreille: https://www.laakariliitto.fi/edunvalvonta-tyoelama/liiton-ohjeet/sosiaalinen-media/
