Lääkärit vuorotöihin?

Julkaistu Nuori Lääkäri -lehdessä: 05/2017
Kirjoittaja: Iiro Karhiaho

Lääkärit vuorotöihin?

Jo parin vuoden ajan me pääkaupunkiseudun asukkaat olemme saaneet mennä joulunaikaan ympäri vuorokauden Prismaan hamstraamaan alennusdeodoranttia ja Rainbow-tuotteita. Pääsemme ostamaan yölläkin oikeastaan mitä tahansa alkoholituotteita lukuun ottamatta. Kaupan alalla työaikoja on ulotettu viime vuosina yhä epämukavampiin ajankohtiin. Pienipalkkaiseen työhön, johon ei edellytetä pohjakoulutusta, on riittänyt työvoimaa, joka on kiitollinen vuorotyölisistä. Yhteiskunnassa on vaivihkaa hyväksytty uusi periaate: asiakasta on palveltava silloin, kun hän haluaa itseään palveltavan. Ainakin pääkaupunkiseudusta on alettu tehdä metropolia, joka ei koskaan nuku – metsien, peltojen ja erämaiden Suomen omaa New Yorkia. Terveydenhuolto ei ole jäänyt ilmiölle immuuniksi. Ensin termi asiakas hivutettiin terveydenhuoltoon uuden ajattelun airuena, ja nyt on merkkejä siitä, että asiakaslähtöisyydellä vaiennetaan myös vuorotyötä koskeva vastarinta.

Moni kysyy, miksi lääkäreiden tarvitsisi olla jotenkin etuoikeutetussa asemassa vuorotyön suhteen? Jos pelastajat, poliisit, sairaanhoitajat, kaupan kassat ja muut ryhmät joutuvat vuorotöihin, miksi lääkärit eivät joutuisi? Tällaisessa vertailussa ei ole juurikaan perusteita pitää vastaanotto- ja polikliinista toimintaa tiukasti klo 8–16 välisenä aikana. Ihmiselle ei aiheudu biologista haittaa siitä, että työpäivä sijoittuu esimerkiksi klo 11–19 välille. Oma asiansa ovat lastenhoito, harrastukset yms., jotka noudattavat edelleen virastotyöaikaa tekevän ihmisen aikatauluja, ja joista nauttiminen häiriintyy vuorotyössä merkittävästi. Siksi iltatyöstä pitäisi saada vähintään päivystyskertoimella korotettu tuntipalkka. Tämän periaatteen täytyy olla jatkossakin jakamaton. Saavutammeko merkittävää lisähyötyä sijoittamalla työtunteja polikliinisessa toiminnassa tai osastotyössä iltaan? Jos henkilökunnan määrää ei kasvateta, sama työ tulee kuitenkin tehtäväksi. Miksi siis ehdoin tahdoin sijoitella työaikaa laajamittaisesti iltaan, jolloin haitta työntekijän perhe-elämälle ja vapaa-ajalle on suurin? Se, että joku muu ammattiryhmä tekee iltatyötä, ei vielä kelpaa perusteeksi. Ilta-vastaanotot ovat kuitenkin työikäisten suosiossa ja näitä täytyy jatkossa jossain määrin järjestää, mutta toimintaa ei ole vielä sillä perusteella järkevää muuttaa kokonaan kaksivuorotyöksi.  

Oma aiheensa on yötyö, joka lääkäreiden kohdalla kulkee nimellä päivystys. Yötyön terveyshaitatoista on kertynyt kiistatonta näyttöä, ja siksi päivystyksestä saa vielä iltatyötäkin paremman korvauksen. Koska yötyöstä aiheutuu työntekijöille terveyshaittaa, meidän täytyy yhteiskuntana miettiä tarkasti, haluammeko lisätä sen määrää. On selvää, että yötyötä on pakko teettää tietyillä aloilla jatkossakin, ja lääkärit eivät ole tässä suhteessa poikkeus. Voidaan kysyä, pystytäänkö asiakaslähtöisyydellä perustelemaan yöhön sijoiteltua työtä sen jälkeen, kun potilaiden henki ja terveys on turvattu? Meneekö toisen ihmisen mukavuus koskaan toisen terveyden edelle, terveydenhuollossakaan? Käytännössä tämä kysymys kulminoituu siihen, minkälaisia potilaita ja millä kriteereillä päivystyksissä yöaikaan hoidetaan.

Lääkäriliiton yötyön haittojen vähentämistä koskevassa suosituksessa yötyön määrä suositellaan pidettävän niin alhaisena kuin mahdollista. Tämä periaate suojaa niin lääkäreitä kuin muutakin henkilökuntaa. Läpi yön täysillä sykkivä päivystys ei ole kenenkään etu. Innokkaat yötyöläiset eivät saisi lisätä muiden henkilöstöryhmien työtä omalla aktiivisella toiminnallaan, silloin kun tuon työn voi sijoittaa päiväaikaan.

Silloin kun yöllä joutuu hommiin, saattavat lyhyemmät vuorot turvata paremman vireystilan. Kaikilla päivystävillä aloilla vuorotyö ei kuitenkaan henkilöstöresurssin ja klinikan toiminnan puolesta ole mahdollista, ja tämä on syytä muistaa asiasta keskusteltaessa. Erityisesti näille pitkää, usein 24–26 tuntista, vuoroa tekeville kollegoille meidän on pyrittävä takaamaan yöllä riittävän pitkä lepotauko. Torkkujen tehosta vireyden palauttajan on ainakin viitteellistä näyttöä. Niiden merkitys yöllisen ajatustyön mahdollistajana lienee myös suuri. Samasta syystä, vaikka vuoro olisi lyhyempikin, olisi yöllinen resurssi mitoitettava niin, että lepäämään pääsee. Pienen torkkutauon soisin yhtä lailla myös hoitajille ja muille ammattiryhmille. Lepotauon turvaaminen on kiistatta kallista, mikä puoltaakin yötyön määrän minimointia. Henkilöstön jaksamiselle ja hoidon laadulle näistä järjestelyistä tuleva hintalappu ei ole kuitenkaan hyötyyn nähden kohtuuton. Voimme toivottavasti ulottaa tämän ajattelun koko yhteiskuntaan, kyseenalaistaa 24/7 elämisen mallin ja miettiä, tekeekö sellainen meistä lajina onnellista. Tätä pohtiessamme aion ostaa solidaarisuudesta kassatyöntekijöitä kohtaan dödöni jatkossakin ihan päiväsaikaan.

Iiro Karhiaho
Kirjoittaja on NLY:n puheenjohtaja

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.