Ajatuspaja Liberan julkaisema “Lääkäreitä tulisi kouluttaa enemmän” -blogikirjoitus (22.8.2018) ja tämän jälkeen herännyt keskustelu innoitti meidät tuomaan keskusteluun muutamia näkökulmia, jotka olivat kirjoituksesta jääneet pois. Kerromme, miksi yhteiskunnan ja potilaiden kannalta lääkärikoulutuksen lisäämisen sijaan vaikuttavampaa olisi panostaa koulutukseen ja terveydenhuollon työolosuhteisiin.
Lääkärikoulutukseen on tehty tarvittavat lisäykset – ja enemmän
Suomessa on alueellista lääkäripulaa. Osa siitä selittyy perusterveydenhuollon suurella työntekijöiden vaihtuvuudella, mutta osa terveyskeskuslääkärien ja joidenkin erikoisalojen viroista on oikeasti täyttämättä. Osittain kyseessä on varmasti ollut liian vähäinen lääkäreiden määrä, mutta muitakin syitä löytyy.
Suomalaiseen lääkärikoulutukseen tehtiin viimeksi merkittävät lisäykset vuonna 2014. Silloisen lääkärivajeen ja tulevan eläköitymisen paikkaamiseksi tiedekuntien opiskelijamäärät nostettiin 750:een uuteen opiskelijaan vuodessa. Tämä korotus toteutettiin portaittain ja eri tahtiin kaikissa yliopistoissa. Suuret vuosikurssit valmistuvat siis aikaisintaan 2020. Lisäykset tehtiin käytännössä ilman rahoituksen kasvattamista.
“Vaikka koulutusmäärät eivät ole kasvaneet koko aikaa, on viimeisen 30 vuoden aikana lääkäreitä tullut työmarkkinoille lisää noin 5000 kpl per 10 vuotta. Jatkossa valmistuu n. 750 vuodessa pelkästään suomalaisista yliopistoista, eli kasvu vain kiihtyy. Mikäli lääkärien määrä olisi yrityksen tulos/kasvu, tähän sijoitettaisiin rahaa.”
Lisäksi ulkomailla opiskelusta on tullut viime vuosina huomattavasti suositumpaa. Kelan mukaan lääketiedettä opiskelee ulkomailla 1063 suomalaista (2017–2018) ja tilastosta puuttuvat ne, jotka eivät saa opintotukea. EU/ETA -alueella opiskelevat pääsevät lääkärin töihin Suomeen ilman erillisiä tenttejä, ja opiskelijoille tehtyjen kyselyjen mukaan suurin osa on palaamassa Suomeen töihin. Ulkomailla opiskelun suosio ei ole hiipunut lisääntyneen suomalaisen koulutuksen myötä, vaan trendi on ollut kasvava.
Suomalaisten yliopistojen koulutusmäärien korotukset tehtiin ajatuksella, ettei suomalaista lääkärikoulutusta voi “ulkoistaa”. Näin päädyttiin opiskelijamäärien nostoon siitäkin huolimatta, että suomalaisia opiskelee ulkomailla aiempaa enemmän. Suomen työmarkkinoille on tulossa huomattava määrä enemmän vastavalmistuneita lääkäreitä, kuin tarvearvioiden mukaan päätettiin kouluttaa.
Lääkärin peruskoulutus kestää yliopistossa kuusi vuotta. Erikoislääkäriksi matkaa on vielä noin kuusi vuotta lisää. Tähän voidaan osalle lisätä vielä lääketieteen tohtorin akateeminen jatkokoulutus. Koulutusmääriä tulee arvioida pitkällä tähtäimellä, jotta liika- tai alikoulutukselta vältytään. Historia tuntee lääkäreiden määrän merkittävät aaltoliikkeet, joka johtuu koulutusmäärien lyhytnäköisestä säätämisestä – suuntaan ja toiseen.
Lääkäreiden liikakouluttaminen ei ratkaise tilannetta
Kysymys lääkäriresursseista on huomattavasti monisyisempi asia, kuin yksisilmäinen vääntäminen lääkäreiden määrästä.
Suurin osa lääkäreistä erikoistuu, ja pitää ymmärtää, että erikoislääkäri on spesialisti. Esimerkiksi silmälääkäri ei voi tehdä psykiatrin töitä, eikä tietyn pisteen jälkeen usein yleislääkärin töitäkään, sillä lääkärin ammattitaito vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Se, mikä voi vaikuttaa lääkäripulalta, on osin lääkäreiden jakautumisen epäsymmetriaa. Tietyillä aloilla on ruuhkaa, kun toisilla taas on pulaa. Tähän pureudutaan parhaillaan erikoislääkärikoulutuksen uudistuksella, ja jatkossa myös erikoislääkärit koulutetaan tarvearvion mukaan.
Tutkimusnäytön valossa koulutuksen lisääminen ei korjaa haja-asutusalueiden tilannetta. Jotta lääkäreitä saataisiin syrjäiselle paikkakunnalle, pitäisi siellä olla työ myös puolisolle, koulut lapsille ja palveluita käytettäväksi. On ymmärrettävää, jos lääkäri ei jää paikkakunnalle, mikäli nämä edellytykset eivät täyty. Tämä ei ole pelkästään lääkäreitä koskeva trendi.
Suomessa lääkärimäärien panostukset on tehty erikoissairaanhoitoon ja terveyskeskuslääkärin virkojen määrä on pysynyt vuosikausia lähes vakiona. Kuitenkin hoidettavien potilaiden määrä on lisääntynyt ja työnkuvaan on sisällytetty paljon uusia töitä. Terveyskeskus, jossa työ on järjestetty hyvin ja lääkäristä ei imetä kaikkia mehuja aliresursoinnin vuoksi, on pidetty työpaikka. Yleislääkärin työ on hyvin mielenkiintoista, ja jos virkapohjien määrää kasvatettaisiin, niin työmäärä kevenisi ja varmasti useampi valitsisi erikoisalakseen yleislääketieteen. Paremmilla työolosuhteilla saataisiin todennäköisesti myös pidempiä uria ja sitä kautta vaikuttavampia hoitosuhteita.
Lähde: Lääkäriliitto, Johan Sanmark, arvio n. 100 hlö tarkkuudella
Lääkäreiden määrästä puhuttaessa on kiinnitettävä huomio myös siihen, mitä lääkärit tekevät. Nyt iso osa työajasta menee kirjaamiseen, tilastointiin ja muihin koulutusta vastaamattomiin tehtäviin, sillä muusta henkilökunnasta on karsittu. Jo tämän muuttaminen vapauttaisi ison määrän lääkäriresurssia potilaiden hoitamiseen. Jos edetään lääkärien lisäämiseen, pitää ymmärtää, että tällöin tarvitaan lisää lähihoitajia, sairaanhoitajia, laitoshuoltajia ja sihteereitä, sillä äärimmäisen harvat lääkärit tekevät työtään yksin. Täten pelkästään lääkärien koulutusmäärien lisääminen ei tuo merkittävää hyötyä.
Lääkärien määrän kasvattaminen lisää terveyspalvelujen tarjontaa sillä oletuksella, että valmistuvat lääkärit tekisivät kliinistä potilastyötä. Terveyspalvelujen tarjonnan lisääntyessä terveyspalvelujen kysyntä kasvaa. Lisääntyykö kuitenkaan saavutettu terveyshyöty? Tänä päivänä tutkimukset osoittavat yhä useampia hoitoja vaikuttamattomiksi. Terveyspalvelujen kysynnän suhteen iso ongelma liittyy myös informaation epäsuhtaan. Potilas ei tiedä etukäteen, hyötyykö hän mahdollisesta hoidosta, onko se hänelle tarpeellinen ja kuinka paljon hän saavuttaa sillä terveyshyötyä. Tiedetään, että potilaiden toiveet ovat yksi suurimmista syistä ylihoitamiselle, joten ylihoitaminen lisääntyy lääkärien saatavuuden lisääntyessä. Paremmalla koulutuksella tähän voitaisiin todennäköisesti vaikuttaa.
Suuret koulutusmäärät heikentävät koulutuksen laatua
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) toteutti juuri kattavan arvion suomalaisesta lääketieteen koulutuksesta. Eräs keskeisimpiä opetuksen laatua heikentävistä tekijöistä ovat liian suuret ryhmäkoot. Liian suurissa ryhmissä opiskelija ei opi riittävästi esimerkiksi kliinistä tutkimista ja toimenpiteitä. Tämä huoli on noussut myös vahvasti opettajien keskuudesta. Lääkärin ammattiin kuuluu akateemisen opin lisäksi myös mittava määrä käytännön taitoja, jotka opitaan vain tekemällä riittävästi ohjattuja toistoja.
Ryhmäkokojen pienentäminen on ensisijaisesti koulutuksen laadun turvaamiseksi tehtävä toimenpide, joka on välttämätöntä toteuttaa. Pelkkä resurssien lisääminen ei ole avain onneen, vaan rahoituksen lisäksi pitäisi löytää riittävä määrä opettajia ja opetuspotilaita. Yliopistollisten sairaaloiden klinikat ovat jo nyt täynnä opiskelijoita ja potilaskontakteissa voi olla mukana jopa kymmenen opiskelijaa. Opetuksen hajauttamista muihin sairaaloihin voidaan tehdä tiettyyn pisteeseen asti, mutta yliopistosairaalan osaamista ei yleensä voida kunnolla toiselle paikkakunnalle viedä. Pelkkä rahan kaataminen koulutukseen ei ratkaise kaikkia ongelmia.
Rajalliset resurssit ohjattava oikein
Riittävä määrä osaavia lääkäreitä on potilaalle paras tilanne. Hyvin koulutettu lääkäri käyttää resursseja oikein, eivätkä yhteiskunnan varat kulu vääriin tutkimuksiin ja potilaan pompotteluun lääkäriltä toiselle. Edellä mainituista syistä voidaan todeta, että lääkäreiden peruskoulutusta ei tällä hetkellä tarvitse Suomessa lisätä. Maltillinen ja harkittu koulutusmäärien laskeminen on ajankohtaisempi suunta, sillä nykyisiä opiskelijamääriä ei voida riittävän laadukkaasti kouluttaa. Vapautuvat resurssit tulisi ohjata laadukkaan lääkäri- ja erikoislääkärikoulutuksen toteuttamiseen ja ulkomailla opiskelevien suomalaisten integroimiseen järjestelmäämme. Lääkärikoulutusta tulee jatkuvasti arvioida realistisesti ja riittävän pitkällä tähtäimellä. Erikoisen työmarkkinatilanteen korjaantuminen ottaa oman aikansa, mutta sitä kohti olemme menossa.
Kun yhteiskunnassamme on lopulta rajalliset resurssit tähänkin asiaan, tulisi ne tällä hetkellä ohjata mieluummin laatuun kuin määrään. Se olisi yhteiskunnallisesti vastuullinen teko, joka varmistaa myös hoidon laadun säilymisen tulevaisuudessa – potilaan parhaaksi.
Kirjoittajat:
Jesper Perälä, LK
Puheenjohtaja, Suomen Medisiinariliitto
Joel Telkkä, LK
Toimi KARVI:n arviointiryhmän opiskelijaedustajana
—
Suomen Medisiinariliitto ry (SML) on suomalaisten lääketieteen opiskelijayhdistysten koulutus- ja edunvalvontaliitto. SML edustaa lähes kaikkia Suomessa opiskelevia lääketieteen opiskelijoita sekä ulkomailla lääketiedettä opiskelevia suomalaisia. Jäsenseurojen kautta opiskelijajäseniä on yli 4000.
