Olen elvyttänyt kolmesti, joista ensimmäisen kerran ensimmäisenä kandikesänäni. Muistan hyvin epäuskonsekaisen hämmennyksen hoitajan huutaessa tilanteen olevan päällä. Osasin elvytyksen paperilla, ja sen yksittäiset osaset. Kokonaisuuden hallintaa ei kuitenkaan harjaantumisen puitteissa vielä ollut.
Vieressä ei ollut pöytää, jossa olisi ollut siistissä rivissä elvytyslääkkeitä valmiiksi vedettynä ruiskuihin. Ei ohjaajaa, eikä tietoa intubaatiovälineistä. Lähin defibrillaattori oli yläkerrassa. Missään ei näkynyt pirteitä kandeja rivissä valmiina aloittamaan paineluelvytyksen heti, kun edellinen väsyy. Olin yksin, mutta onneksi kokeneen hoitajan kanssa. Vaihdoin hoitajan kanssa paineluvuoroa ja hän pääsi keräämään tarvikkeita. Muistan sen tunteen, kun luut rutisivat kämmeneni alla ja kokenut hoitaja huseerasi ympärillä kaiken valmiiksi. Muisto tuoreena mielessä hakeuduin heti seuraavan tilaisuuden tullen kertaamaan elvytystä.
Toisella kerralla sain hälytyksen terveyskeskuksen vuodeosastolle, jossa olin yksin kokemattoman yökön kanssa. Yököllä oli muutenkin kädet täynnä, vapauttaessani hänet paineluvuorosta hän juoksi heti hakemaan elvytystarvikkeita toiselta puolelta taloa. Jatkoin paineluelvytystä yksin, ja ennen hoitajan paluuta minuutit tuntuivat todella pitkiltä.
Tässä välissä kertasin jälleen elvytystaitojani. Viimeisin tilanne tapahtui röntgenyksikössä kesken kuvauksen. Kaikki meni kuin oppikirjassa. Paineluelvytys oli laadukasta, lääkkeet annettiin ajallaan, MET hälytettiin paikalle välittömästi ja oli mukana paikalla defibrillaattorin kanssa alle viidessä minuutissa. Hoitovastuun vaihto lennossa onnistui ongelmitta. Olin jopa tarpeeksi kartalla, että pidin jälkikäteen tilanteesta vielä debriefing-tilanteen hoitajille.
Osa potilaistani selvisi, osa ei. Mutta niin käy aina elvyttäessä, eikä se ei ole tarinan opetus. Halusin jakaa kokemukseni koska haluan osoittaa, että kriisitilanteessa toimimista voi harjoitella ja ajan myötä siinä voi kehittyä. Kokemuksistani vedän myös sellaisen subjektiivisen johtopäätöksen, että pääsääntöisesti elvytystilanne tulee vastaan yllättäen. Vaikeusastetta lisää se, että itse tilanteessa tiedon pitää tulla selkärangasta ja harvoin harjoiteltu tieto katoaa selkärangasta paljon nopeammin kuin muistista. Vieressä oleviin, heti saatavilla oleviin apukäsiin ei voi vaikuttaa. He joko osaavat tai eivät osaa ja viime kädessä luottavat siihen, että lääkäri osaa.
Mielikuvaharjoittele. Jos kesken seuraavan työpäiväsi tulisi vastaan elvytystilanne, tietäisitkö, mitä tekisit ensimmäisenä? Kenet pyytäisit apuun? Entä, jos olisit vuodeosastolla yksin yökön kanssa? Mitä, jos potilas makaa kesken tutkimuksen tutkimuspöydällä? Jos tilanne tulee vastaan ruokakaupassa, taikka lomamatkalla lentokoneessa?
Tampereella sekä lähialueilla asuvat sekä työskentelevät NLY:n jäsenet pääsevät halutessaan terästämään elvytysvalmiuttaan seuraavan kerran ”lääkärikesä” -koulutuksessa 25.5. Harvinaislaatuisessa koulutuksessa elvytystä opettavat etulinjan ammattilaiset, joiden työssä elvytys on rutiinia.
Ohjelma, sekä ilmoittautumisohjeet:
https://nly.fi/tapahtuma/laakarikesa-2018
