”Emme me lainkaan epäile pärjäätkö sinä” sanoi seniorini ensimmäisenä päivänä terveyskeskusjaksolla painokkaasti ja selkeästi. Ja tarkoitti sitä. ”Tulet sitten kysymään.” Mitä pidemmälle olen ehtinyt, sitä enemmän kyselen.
Lääkärin ammatissa siirtymä oppijasta opettajaksi on vaivihkainen. Useimmiten olen edelleen kysyjänä. Viikolla meillä oli kandidaatteja jaksolla sisätautiosastolla. He olivat asiantuntevia, aktiivisia, älykkäitä, hauskoja nuoria. Innokkaita ja lämpimiä. Työskentely-ympäristönä sairaala oli heille uusi, ei aivan uusi, opiskelevathan he sairaalassa. Vaan tämä nimenomainen sairaala, sen käytännöt ja potilastietojärjestelmät. Moni asia vei aikaa, mutta työ itsessään oli heille jännittävää ja osaston rutiinit innostavia. Sain heistä energiaa. Oli mukava työskennellä yhdessä.
Viimeisenä päivänä tuli varovaisen helpottunut kiitos. Kiitos siitä, kun olimme olleet vain – tavallisen ystävällisiä, kiinnostuneita ja ohjanneet sen mitä työn ohessa ilman pedagogista koulutusta olimme osanneet ja ennättäneet.
Työnohjaus on toiveissa nuorille lääkäreille. Työuupumus on aivan tavallista. Onnekkaille osuu ohjaaja, jolla potilaskohtaamisten määrä on luonut valmiutta kannustaa ja ohjata myös nuorta kollegaa. Kaikilla näin ei ole. Toisille käy huonompi tuuri. Ohjaajaksi tai esimieheksi sattuu joku, jolla on liikaa työkuormaa, liian vähän osaamista ohjaamisesta. Kenties kokemus siitä, että veteen heittämällä oppii uimaan. Me opimme varomaan näitä ohjaajia.
Toisaalta pelkään, että nuoret saadaan uskomaan, että pitää osata ennen kuin on koskaan kokeillut. Pelkään, että mekään emme kykene katkaisemaan sitä hierarkian ja varomisen kulttuuria. Mietin kandidaattia osastolla.
”Kiitos”, hän sanoi. Siinä lyhyessä hetkessä kollegiaalisuus oli tavoitettavissani. Siinä tavallisuudessa. Kokemuksena hänelle, kokemuksena minulle ohjaajana.
”Sinä riität.”
Ja riittävän hyvä on usein kaikki mitä tarvitaan.
Toivon silti riehakkaasti, että jo nämä nuoret saavat valmistuessaan varautua parempaan: työnohjaukseen normina, pedagogiseen koulutukseen ohjaajilla, ohjaukseen varattuun työaikaan, työelämätaitoihin erikoistumiskoulutuksen osana!
Ja kenties huomaavat, että tarpeettoman hierarkian on korvannut aito kunnioitus ja keskinäinen luottamus.
Sara Launio
Kirjoittaja on NLY:n puheenjohtaja, jolla on etuoikeus ohjata työssään nuorempia kollegoita
