Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Kirurgi viiltää keinotodellisuudessa
Etusivu > Kirurgi viiltää keinotodellisuudessa

Kirurgi viiltää keinotodellisuudessa

Vielä kaksi vuotta sitten Arne Schlenzka oli erikoistuva lääkäri. Nyt hän on startup-yrittäjä, joka suunnittelee, miten ortopedi voi harjoitella leikkauksia keinotodellisuudessa. Mikä saa jättämään varman leivän ja loikkaamaan tuntemattomaan?

Helsinkiläisellä Arne Schlenzkalla on aina ollut lääkärin sydän. Jo koulussa hän tiesi, että haluaa auttaa ihmisiä. Parantamisen palo kulki suvussa, sillä pojan isä oli ortopedi ja äiti lastenlääkäri. Ruokapöydässä vanhemmat puhuivat paljon työjuttuja, ja kerran yksi kolmesta sisaruksesta kannustikin perhettä muuttamaan Vatikaaniin, ”koska siellä latina on virallinen kieli”. Arnesta ja hänen veljestään tuli lääkäreitä ja molemmat myös naivat lääkärin. Sisko yritti alkuun kapinoida sukurasitusta vastaan, mutta päätyi eläinlääkäriksi.

Valmistuttuaan lääketieteellisestä vuonna 2013 Arne päätti erikoistua ortopediaan ja traumatologiaan. Valintaa pidettiin itsestäänselvyytenä, olihan isä Dietrich Schlenzka alan dosentti ja professori. Arne Schlenzka viihtyi ja menestyi. Työ oli arvokasta ja merkityksellistä, rahaa tuli, ja sekä potilaat että hoitoväki pitivät sosiaalisesta ja mukavasta lääkäristä. Perheonni kukoisti, ja toinen tytär syntyi. Elämä sivakoi urautunutta latua mielekästä ja hyvinvoipaa tulevaisuutta kohti. Huhtikuussa 2016 nuori lääkäri veti kolhot mustat lasit päähän, ja kaikki muuttui.

Helsinkiläinen sai kokeiltavaksi virtuaalilasit, joilla pystyi tarkastelemaan sääriluuta kolmiulotteisesti. Hän tajusi välittömästi, että keinotodellisuudessa ihmisen anatomia oli merkittävästi helpompi hahmottaa kuin kirjojen ja kuvien kautta. Arne Schlenzkalle oli erittäin luonteenomaista yrittää tehdä asioita aiempaa paremmin ja tehokkaammin. Hänet tunnettiin rohkeana lääkärinä, joka mielellään kyseenalaisti ja uudisti vanhoja luutuneita tapoja.

– Jos hän havaitsi puutteen, josta kärsi, hän ryhtyi toimeen eikä mennyt vain apulaislääkärin huoneeseen itkemään, kokenut kollega kuvailee.

Erikoistuva ortopedi alkoi pohtia, voisiko virtuaalitodellisuudessa opiskella oman alan perusleikkauksia – sellaisia kuin ranteen keskihermon vapautus. Kun mies jäi isyysvapaalle maaliskuussa 2017, pohdinnat alkoivat muuttua teoiksi.

Facebookista silmiin osui riskirahoitusyhtiön mainos. Rahoittaja vakuuttui nuoren valkotakin ideoista. Syntyi startup-yritys Osgenic Oy. Se alkoi kehittää virtuaalitodellisuuteen tukeutuvaa järjestelmää, jossa ortopedi voi harjoitella avoleikkauksia vaikka kesämökin kuistilla. Koska aika ei riittänyt kaikkeen, reilu kolmekymppinen lääketieteen ammattilainen päätti luopua erikoistumisesta ja tutkimusprojektistaan ja keskittyä perheeseen ja startup-yritykseensä. Varman leivän päivät olivat ohitse.

Alalla vuosikymmenet työskennellyt ortopedi kertoo, että Schlenzkan kaltaiset vapaaehtoiset alanvaihtajat ovat erittäin harvinainen ilmiö:

– En muista yhtään muuta kollegaa, joka minun karriäärini aikana olisi siirtynyt toiseen työhön, mutta tiedän useita, jotka ovat siirtyneet lääkäriksi muusta työstä. Lääkärille alanvaihdon riski on toki pienempi jollekin muulle: aina pääsee takaisin. Ei riski ole sellainen kuin lähtisi Pohjoisnavalle vaeltamaan.

 

Virtuaaliharjoitus tekee mestarin

Leikkausten opiskelu keinotodellisuudessa on kouriintuntuvaa ja helpompi järjestää kuin harjoittelu vainajilla. Oppilas pukee päälleen lasit ja nappaa käteensä kynän, jolla navigoi virtuaalitodellisuudessa. Kynällä ohjaillaan valikoita ja lisäksi sillä simuloidaan käytetyt instrumentit. Kolmiulotteisessa keinomaailmassa voi tutustua leikattavan alueen anatomiaan, käydä ohjatusti läpi työn vaiheita ja oppia yleisimmät komplikaatiot ja saada vinkkejä niiden välttämiseksi. Kirurgi tekee käsityötä, jossa tarvitaan lihasten ja aivojen yhteispeliä ja paljon toistoja, ja keinomaailmassa toimenpidettä voi hioa niin monta kertaa kuin on tarpeen.

Schlenzkan mukaan leikkauksiin valmistautuminen kirjallisuutta lukemalla on tehotonta, sillä kirurgin työ on kolmiulotteista ja kouriintuntuvaa: sitä ei opi vain lukemalla ja kuvasta katsomalla.  Hän toivoo, että keinomaailma loiventaa erikoistuvan ortopedin oppimiskäyrää:

– Valmistautuminen virtuaalimaailmassa on erittäin tarkoituksenmukaista, loogista ja konkreettista. Siinä saa hyvän kuvan kolmiulotteisesta todellisuudesta. Sekä anatomia että toimenpiteen vaiheet pystytään visualisoimaan niin merkittävästi paremmin kuin paperilla.

Läheltä hanketta seurannut kollega toteaa:

– Yksi Arnen tavoite on tehdä kirurgiasta turvallisempaa. Kärsiviä ihmisiä ja epäonnistuneita leikkauksia tulee vähemmän.

Virtuaaliopetuksessa kiinnitetään paljon huomiota komplikaatioiden välttämiseen. Esimerkkinä toimii ortopedeille perin tuttu ranteen keskihermon vapautusleikkaus. Anatomian huonosti hallitseva kirurgi saattaa vahingossa katkaista keskihermon motorisen haaran, jolloin peukalo ei enää toimi täydellisesti. Keinomaailmassa opiskelija opettelee tuntemaan hermon variantit ja tekemään viillon niin etäälle niistä, että riski minimoituu.

 

Erikoistuvien lääkärien täsmäase

Virtuaalioppimateriaalit koostuvat alkuun perusleikkauksista, joita harjoitellaan ortopedian erikoistumiskoulutuksessa. Ranteen keskihermon vapautuksen ohella keinotodellisuudessa voi opiskella muun muassa lonkan taka-avausta, jota tarvitaan lonkkamurtuman hoidossa ja lonkan keinonivelleikkauksessa. Uudesta oppimisympäristöstä ovat olleet kiinnostuneita lähinnä sairaalat ja oppilaitokset, joissa koulutetaan erikoistuvia lääkäreitä. Huhtikuussa yksi laitteisto on menossa testikäyttöön Päijät-Hämeen keskussairaalaan Lahteen.

Kansainvälistä kysyntääkin on. Osasta asiakkaista ei voi julkisesti puhua, mutta Berliinin tunnettu Charité-yliopistosairaala on ottamassa järjestelmää pilotointiin. Useat muutkin germaani-instituutiot ovat kiinnostuneet tekniikasta.  Suurena apuna on ollut startup-yrittäjän isän, saksalaissyntyisen Dietrich Schlenzkan hyvä suhdeverkosto. Auktoriteettiuskoisessa maassa ortopedian professorin suositus on avannut ovia tapaamisille.

– Saksassa myös kilpaillaan erikoistuvista lääkäreistä ja siinä koulutuksen uudistaminen on kilpailuvaltti. Lisäksi maassa on vakuutuspohjainen terveydenhoitojärjestelmä ja siellä ajatellaan, että tällaisella ratkaisulla voidaan tulevaisuudessa vähentää vakuutusmaksuja, yrittäjä mainitsee.

Virtuaalioppimisen rajat eivät aivan heti tule vastaan. Nyt keskitytään perusleikkauksiin, mutta tulevaisuudessa on mahdollista, että repertuaariin tulee harvinaisia ja monimutkaisia leikkauksia. Eräs pitkän linjan ortopedi kommentoi:

–  Nykyään erikoistutaan pitkälle eli jotkut ihmiset leikkaavat vain olkapäitä, toiset nilkkoja ja toiset polvia. Elämässä voi tulla vastaan, että seuraavana päivänä tai hätätilanteessa pitää tehdä leikkaus, jollaisen on viimeksi tehnyt kymmenen vuotta sitten. Virtuaalimaailmassa voi harjoitella ilman, että syntyy vaaraa potilaalle. Vaikka illalla saunan jälkeen, jos on huomenna leikkaus.

 

Mitä startup opettaa johtamisesta?

Johtajuus sairaalamaailmassa ja startup-yrityksessä ovat kuin yö ja päivä. Sairaalan organisaatio on suuri, jähmeä ja sitä käskytetään ylhäältä. Notkeassa yritysympäristössä työntekijöiden motivointi ja hyvinvointi ovat erittäin tärkeitä eikä johtaminen perustu muodolliseen auktoriteettiin.  Jotkut startup-kulttuurin piirteet olisivat hyödyksi myös terveydenhuollossa. Innovaatioyrityksissä on monien alojen osaajia talousammattilaisista koodareihin, mutta ammattiryhmät eivät kilpaile tai riitele.

– Startupissa kaikilla on yhteinen tavoite ja yhteiset arvot. Kukaan ei hyödy siitä, että ajaa omaa tai ryhmänsä etua. Jokainen työntekijä saa meillä optioita yrityksestä. Se sitouttaa ja tuo lisäkannustetta, mutta potentiaalinen rahallinen kannustin ei yksinään kanna pitkälle. Startupissa asiat pitää perustella. Jos joku kritisoi, niin pyydetään sanomaan, miten asian voi tehdä paremmin. Startupissa panostetaan myös työoloihin. Suomessa on esimerkiksi neljäntuhannen koodarin vaje. Jotta saa väkeä töihin, pitää miettiä, mitkä ne motivaattorit ovat. Sairaalassa toimintatavat eivät aina ole järkeviä, vaan ne perustuvat siihen, että asioita on pitkän aikaa tehty näin, hän pohtii.

Schlenzkan mukaan terveydenhuollon johtaminen on pätevää silloin, kun työntekijät saavat äänensä kuuluviin.

– Jos päivystyspisteessä tehdään muutoksia ja työntekijöitä ei oteta mukaan päättämään, niin muutokset eivät ole tarkoituksenmukaisia eivätkä ihmiset sitoudu niihin. Jos esimerkiksi halutaan lyhentää läpimenoaikoja, niin työntekijät voisivat itse voivat pohtia, miten tavoitteisiin päästään. Työstä saadaan tehokasta, kun työntekijät voivat hyvin ja ovat sitoutuneita, hän sanoo.

Helsinkiläisen mielestä jatkuva kiire on terveydenhuollon suuri kalvava syöpä. Kun on hoppu, niin asioita ei ehdi kehittää, potilaskohtaamiset jäävät hätäisiksi, kollegoja ei ehdi tavata ja henkilökunta väsyy.  Ajanpuute nakertaa myös lääkärien perhe-elämää.

– Tehokkuus ei ole sitä, että kaikki tekevät koko ajan sadan prosentin teholla, koska silloin ihmiset palavat loppuun. Pitää olla henkireikiä. Lääkärit saattavat olla päivystysten vuoksi 24 tuntia kerrallaan töissä. Ennen se toimi, koska oli mahdollisuus nukkua yöllä. Nyt on päivystyspisteitä, joissa oikeasti tehdään 24 tuntia työtä putkeen. Tämä on järjetöntä.

Schlenzkan mukaan hoitoala on selkeästi aliresurssoitu. Samalla väellä hoidetaan yhä enemmän potilaita ja yhä perusteellisemmin.  Surkeat tietojärjestelmät ja koko ajan kasvavat kirjaamisvaateet varastavat nekin aikaa.

 

Huuhaa voi tappaa

Nuori lääkäri on edelläkävijätyyppiä: hän ottaa mieluusti käyttöön uusia tekniikoita ja tapoja, jos ne osoittautuvat toimivammiksi kuin vanhat. Eräs saman sukupolven kollega kuvailee:

– Kirurgiassa on pinttyneitä tapoja toimia ja Arne kyseenalaistaa näitä herkästi. Se on hirveän hyvä ja hän tekee sen tavalla, joka ei ole loukkaavaa. Arne osaa kyseenalaistaa asioita ilman, että toinen tuntee, että hänen tietämystään moititaan.

Startup-yrittäjän mukaan uudistamista jarruttaa ihmislajin luontainen mieltymys etsiä tietoa, joka tukee entisiä uskomuksia. Lääkärienkin on usein vaikea muuttaa piintyneitä toimintatapojaan, vaikka tutkimus osoittaisi aukottomasti, että uusi konsti on vanhaa parempi.

Sama taipumus tukeutua omiin uskomuksiin nakertaa lääketieteen ja yleisesti tutkimuksen asemaa. Jos haluaa uskoa hopeaveteen, rokotusten haitallisuuteen tai lääketehtaitten ja lääkärien salaliittoon, niin netistä löytyy paljon vertaistukea. Tätä pohtiessa yleensä hyvin rauhallinen Schlenzka kiivastuukin vähän:

– Yleensä en jaksa lähteä vääntämään huuhaasta tuntemattomien ihmisten kanssa, mutta rokotevastaiset keskustelut ovat oikeasti vaarallisia. Vaarallisia yhteiskunnan kannalta ja vaarallisia omien lasten kannalta. Rokotteiden terveyshyödyt voittavat yksiselitteisesti haitat. On vaikea kuvitella, miten turhautuneita immunologit ovat, kun he joutuvat kiistelemään, ovatko rokotukset hyödyllisiä ja miksi. Ongelma on se, että monella ihmisellä ei ole mitään ymmärrystä immunologiasta, ei tieteellistä ajattelukykyä eikä lähdekritiikkiä, mies tuskailee.

 

Reilun pelin hengessä

Usea Schlenzkan tunteva kuvailee häntä läpeensä eettiseksi ihmiseksi. Koulutovereiden mukaan hän uskalsi sanoa opettajillekin vastaan, jos nämä käyttäytyivät epäoikeudenmukaisesti. Tämä ei ollut aivan tavanomaista Helsingin Saksalaisen koulun auktoriteetteja kunnioittavassa ilmapiirissä. Ystävien ja suvun mielestä mies ei hae startup-maailmasta rikkauksia, vaan takana on aito halu poistaa epäkohtia. Nuoruudentoveri muistelee:

– Me kaverit vitsailimme hänelle siitä, kuinka hän voisi suunnata plastiikkakirurgiaan ja tehdä paljon rahaa kauneusleikkauksilla. Hän torppasi ajatuksemme ja totesi, että haluaa ehdottomasti tehdä jotain, millä on oikeasti merkitystä.

– Haluan ratkaista jonkun konkreettisen ongelman, joka on kaikkien näkökulmasta hyväksi. En halua keksiä sovellusta, joka tekee kymmenentuhatta ihmistä työttömäksi, mies kuvailee itse.

Schlenzka on sukunsa tavoin poikkeuksellisen perhekeskeinen. Kaksi tytärtä ja vaimo menevät lähes kaiken muun edelle. Nykyinen työ mahdollistaa arjen rytmityksen jälkikasvun ja puolison ehdoilla. Startup-arki vie valtavasti tunteja, mutta yrittäjän mukaan monen erikoistuvan lääkärin perhe-elämä ohenee paljon enemmän päivystysten ja tutkimustyön vuoksi.

– Muistan erikoistumisajalta, että en koskaan nähnyt aamulla lapsiani, koska lähdin niin varhain ajamaan Lahteen, enkä koskaan hakenut lapsia päiväkodista, koska palasin niin myöhään. Nyt voin nähdä tyttäret aamulla ja hakea tarvittaessa päiväkodista ja olla illalla heidän kanssaan sen aikaa, kun he ovat hereillä, hän kertoo.

 

Kimmo Luukkonen