Kauniita sanoja

Julkaistu Nuori Lääkäri -lehdessä: 05/2016
Kirjoittaja: Petja Orre

Kauniita sanoja

Big data. Ennaltaehkäisy. Inhimillinen teknologia. Hyvinvointivaltio. Tiedolla johtaminen. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Potilaskeskeisyys. Kovasti kauniita sanoja kaikki, suorastaa musiikkia terveydenhuoltoalan ammattilaisten korville. Näitä ritirimpsuja luettellaan juhlapuheissa ja seminaariesitelmissä tahdilla, jossa kokeneellekin sote-veijarille iskee ähky.

Kun juhlasalin valot sammuvat ja arki alkaa, valkenee toinen totuus. Fiilis, mutu, in my hands, ”aina ennenkin on näin tehty” ja muut tutut niin sanotut Stetson-menetelmät iskevät kyntensä toimintayksikön päätöksentekoon ja ylevät aatteet korvautuvat euromääräisillä vaatimuksilla. Vaikeiden variaabeleiden äärellä on inhimillistä tuudittautua simppeleiden muuttujien kuten käyntimäärien äärelle.

Tiedolla johtaminen on helpon kuuloinen termi, mutta sen soveltaminen käytäntöön vaatii sekä vaivaa että usein myös taloudellisia panostuksia. Yritysmaailmassa ymmärretään paljon julkista sektoria paremmin, että saadakseen tuloksia on ensin uskallettava panostaa – tai kuten amerikkalainen sanoisi: ”You have to risk it to get the bisquit.” Julkisella sektorilla panos ja tuotto-odotus eivät usein ole realistisessa suhteessa keskenään. Lottovoitot ovat harvinaisia, paljon yleisempää on se, että vähällä rahalla saa vähän tuloksia.

Emme osaa (tai oikeastaan emme halua) mitata terveydenhuollon kannalta olennaisia suureita kuten lisääntyneitä laadukkaita elinvuosia, potilaan saavuttamaa terveyshyötyä tai edes alkeellisia suureita hoidon laadusta. On paljon helpompi mitata, millä tahdilla poliklinikan saranat kuluvat tai montako tuntia henkilökunta on työpaikalla läsnä. Näilläkin on paikkansa, mutta valitettavasti niiden seuraaminen ei auta säästämään terveydenhuollon kuluissa vaan ne pikemminkin lisää niitä.

Jossain utopistisessa maailmassa voisi ajatella toimintayksikön rakentuvan näinkin: Ostaja määrittelee, minkälaista terveyshyötyä tai elämänlaatua se haluaa tarjota potilailleen asiassa X. Tämän jälkeen toimintayksikkö laskee itse vaihtoehdot ja pohtii mitä tämän palvelun tarjoaminen maksaa. Ostaja ja toimintayksikkö sopivat vain siitä, minkä könttäsumman toimintayksikkö saa ja minkä verran ja minkälaatuista terveyshyötyä sillä pitää tuottaa potilaille. Sitten toimintayksikkö justeeraa keskuudessaan, montako avustajaa, hoitajaa ja lääkäriä se tarvitsee ja minkä verran heille maksetaan palkkaa. Jos vuoden budjetti alitetaan ja tavoitteet ylitetään, ylijäänyt raha maksetaan henkilökunnalle bonuksina.

Kaikki voittavat: maksaja, tuottaja ja potilas eli tässä tapauksessa asiakas. Kun vielä päästäisiin niistä kauniista sanoista tekoihin.

 

Petja Orre

päätoimittaja 

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.