Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Baltiasta tuulee
Etusivu > Baltiasta tuulee

Baltiasta tuulee

Nuorten lääkärien tulevaisuuden näkymiä sekoittavat erikoislääkärikoulutuksen uudistus, korkeat sisäänottomäärät lääketieteelliseen koulutukseen ja SOTE-suunnittelu. Muutokset ovat usein tarpeellisia jatoisinaan välttämättömiä. Samalla kun Suomessa käydään läpi suuriakin muutoksia, on moni kääntänyt katseensa ulkomaille.

Ulkomailla lääketiedettä opiskelevien lukumäärät ovat nousseet muutamassa vuodessa lähes tuhanteen vuonna 2017 mennessä. Heistä lähes kolmasosa opiskelee nykyään Baltian maissa ja suurin osa suunnittelee paluuta Suomeen valmistumisensa jälkeen, allekirjoittanut mukaan lukien. Viiden vuoden lääketieteellisten opintojeni aikana olen tutustunut latvialaisiin kollegoihini ja saanut kuulla, millaisia huolia heillä on tulevina nuorina lääkäreinä.

Latviassa lääketieteelliseen ei ole pääsykokeita, vaan sisään otetaan todistusten perusteella. Todistuksessa painotetaan kirjoituksissa saatuja äidinkielen, vieraan kielen ja kemian tai biologian arvosanoja. Opiskelu on maksullista, mutta Latvian valtio maksaa 200 parhaalle paikalliselle hakijalle opinnot lääketieteellisen ajaksi, mikäli nämä valmistuvat 6 vuoden sisällä. Nykyisellään pääkaupungissa Riiassa on tavattavissa lääkärityöttömyyttä, mutta maaseudut eivät siitäkään huolimatta ole houkutelleet valmistuneita töihin.

Valmistumisen jälkeen suurin osa latvialaisista kollegoista pyrkii erikoistumaan. Valtio on kuitenkin rajannut erikoistumispaikkoja kovalla kädellä ja jokaista erikoitumispaikkaa kohden on kaksi valmistuvaa lääkäriä vuosittain. Useat kiertävätkin tätä pullonkaulaa pyrkimällä erikoistumaan muualla, esimerkiksi Saksassa tai Ruotsissa. Erikoistumispaikat jaetaan tietyllä pisteytysjärjestelmällä, jossa otetaan huomioon arvosanojen keskiarvo, valtiollisen päättökokeen arvosana, tutkimuksesta annettava arvosana, opintojen aikana tehty tieteelliset saavutukset, suosituskirjeet sekä haastattelun perusteella. Erikoistumiskohteita voi valitakerrallaan kaksi ja näiden arvosanoja painotetaan hakuprosessin yhteydessä.

Latviassa keskipalkka on noin 900€/kk ennen veroja. Erikoistuvien palkka on lähelle 600€/kk ja tästä johtuen monet tekevätkin samanaikaisesti useampaa työtä tai pitkiä päivystysrupeamia erikoistumisensa aikana.

Kotimaan muutoksia seuraavana ei voi välttyä ajattelemasta, että on avartavaa perehtyä ulkomaillaopiskelun yhteydessä, miten Suomen ulkopuolella ollaan samat kysymykset ratkaistu.