Sukupuolenkorjauskirurgiaa tekevän lääkärin näkökulmia sukupuolivähemmistöjen kohtaamiseen.
”Olen plastiikkakirurgi, valmistunut lisensiaatiksi 2009 ja plastiikkakirurgian erikoislääkäriksi 2016. 80 % työajastani menee sukupuolidysforiasta kärsivien potilaiden tutkimiseen ja hoitamiseen. Työskentelen Karolinskassa plastiikkakirurgian klinikassa, jossa teen sekä rintakehän että genitaalien rekonstruktiivista kirurgiaa.
Sukupuolen korjaaminen on monialainen prosessi, ei ainoastaan plastiikkakirurginen toimenpide. Hallitsevana ovat sukupuoli-identiteetin tutkimuksen poliklinikan psykiatrit, jotka koordinoivat hoitoa. Olemme vain yksi toteuttava haara kokonaisuudessa, mutta silti ehkä se ”leimaavin” tälle prosessille monella tavalla. Kirurgia on usein potilaiden eniten odottama hoito.
Potilailta kuulee joskus sellaisia tarinoita, että he menevät flunssan takia vastaanototolle ja lääkäri menee lukkoon trans-asiasta. Ja yhtäkkiä potilas huomaa olevansa terapeutti tai psykologi lääkärille. Sukupuolivähemmistöt saavat tässä yhteiskunnassa riittävästi pitkiä katseita, ihmettelyä ja kyseenalaistamista ilman, että lääkärit sitä yhtään lisäävät. Se kokonaisvaltainen vierauden tunne, pelko hylätyksi tulemisesta ja jokapäiväinen itsensä perustelu, sitä me cis-ihmiset ei oikein edes ymmärretä. Mutta sääli ei tässä auta.
Joskus kollegoilta tulee hämmästelyä, kyseenalaistamistakin, työtäni kohtaan. He tosin usein kuvittelevat työskentelevänsä itse erikoisalalla, jolla ei hoidettaisi sukupuolivähemmistöön kuuluvia potilaita. Taidan olla sen verran sanavalmis, että lyön tällaisilta kommentoijilta ”luun kurkkuun” aika nopeasti. Lääkärikunnassa on myös kollegoja, joiden vahva hengellinen tai uskonnollinen tausta näkyy heidän arvomaailmassaan. Vaikka olisi millainen arvotausta, se ei saa vaikuttaa potilaiden kohtaamiseen negatiivisesti. Minulla on vahva usko nuoreen lääkärisukupolveen.
Minkä tahansa hoidon, jota julkisessa terveydenhuollossa tarjotaan, voi kyseenalaistaa ja etsiä sille hintalappua. Tämä potilasryhmä on kuitenkin lähtökohtaisesti nuoria ihmisiä, jotka palaavat työelämään ja ovat täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä toivuttuaan. Mutta jos heitä ei hoida, niin ikävä kyllä iso osa heistä syrjäytyy ja masentuu. Lisäksi heillä on merkittävä suisidiriski. Olen ylpeä työstäni. Koen, että saan lisättyä paljon elämänlaatua näille ihmisille. Toivon vain, että he saisivat inhimillisemmät jonotusajat hoitoihin.
Kohtaan nämä potilaat ihan samalla tavalla kuin kenet tahansa muunkin potilaan vastaanotolla. Ei minulla ole mitään silkkihansikkaita tässä toiminnassa. Eikä tätä potilasryhmää tarvitse nostaa mitenkään jalustalle. Kuka tahansa voi onnistua heidän kohtaamisessaan. Toki se vaatii avoimuutta ja ennakkoluulottomuutta.
Olen omasta mielestäni hyvin HLBTIQ-myönteinen, mutta silti kuitenkin huomaan kantavani sisälläni opittuja sukupuolirooleja. Meillä jokaisella on jonkinlainen alitajuntainen tarve luokitella kanssaihmisiä feminiineiksi tai maskuliineiksi. Maskuliinisuuden ja feminiinisyyden skaala on kuitenkin laaja, ja yhteiskunnassa se laajenee koko ajan. Monet potilaista ovat sukupuolenkorjausprosessissa matkalla. Ihmisarvo ei lisäänny tai vähene riippuen siitä missä vaiheessa prosessia he ovat vai ovatko vaikka todenneet olevansa tyytyväisiä jo jossain välillä. Lisäksi on myös detransitioituvia.
Minäkään en aina onnistu. Vaikka teen näiden potilaiden kanssa joka päivä töitä, aina tulee virheitä. Ajattelen, että osaamiseni on vahvaa ja osaan kohdata näitä potilaita hyvin, mutta potilas voi kokea kohtaamistyylini täysin päinvastoin. Mutta kohtaamalla potilas ihmisenä, saa helposti anteeksi pienet mokat.
Olen lähtenyt hoitamaan sukupuolivähemmistöjä Ruotsiin, jossa en puhu näistä asioita edes omalla äidinkielelläni, ja pärjään hyvin. Kiireetön ja hyväksyvä ilmapiiri auttaa. Vaikka kaikelle ei olisi sanoja, niin ymmärrystä ja empatiaa voi välittää vastaanotolla. Nämä potilaat ovat ehkä erityisen herkistyneitä sille ajatukselle, että heidät torjuttaisiin terveydenhuollossa tai että lääkäri vähättelisi hänen ongelmiaan ja vaivojaan. Voi sanoa ääneen, että olen puolellasi.”
Lue lisää sukupuolivähemmistöjen kohtaamisesta vastaanotolla täältä.
Onni Jaskari
