YLE:n uutisissa kuulemme para-aikaa, miten terveyskeskuksiin tarvitaan lääkäreitä ja rahaakin olisi. Mistä sitten puristaa?
 
🥾 KIIRE: jatkuva paine hoitaa työtään huonommin kuin oma ammattietiikka sallisi! Ja tämä ei nyt tarkoita, että on epämukavasti aika paljon töitä – tämä tarkoittaa 5 minuutin aikaa asiaan, johon erikoissairaanhoidossa on tunti!
 
🥾 SIRPALEISUUS: hoidon jatkuvuus, jonka tulisi olla potilaan kokonaisvaltaisen kohtamaisen perusta, rikkoutuu vaihtuvuuden, mutta myös järjestelmän vuoksi. Uuden potilaan asiaan perehtyessä menee enemmän aikaa ja toisaalta hoitosuhde eläisi myös ajassa – seurantakäynteihin on harvoin mahdollisuus.
 
🥾 KONTROLLIN PUUTE: työmäärää säätelevät ajanvarausta tekevät hoitajat ja kanta-tietokannasta automaatiolla ohjautuvat reseptin-uusinnat. Työpohjaan luodaan päällekkäisiä aikoja. Ja se, joka vielä jaksaisi, huomaa ovensa käyvän keskeytysten ja konsultaatioiden myötä.
 
Perusterveydenhuollossa on kriisi – prosesseissa on ongelmia! Yleislääketieteen perusteet on unohdettu ja niihin on päästävä takaisin:
 
❤️ KOHTAAMINEN
🌱KOKONAISVALTAINEN HOITO
❤️KESTÄVÄT HOITOSUHTEET
 
Lisäksi on taattava kenelle tahansa työssä välttämätön
 
PSYKOLOGINEN TURVALLISUUS – työssä on voitava kokea
 
🤩 HALLINNAN TUNNETTA mahdollisuus säädellä työmäärää niin, että ei tarvitse työskennellä jatkuvasti äärirajojen yli.
 
Lääkäri on asiantuntija.
 
Tämä on psyykkisesti, fyysisesti ja kognitiivisesti kuormittavaa työtä
 
Usein paineistetuissa oloissa
 
Vuorovaikutukselle on korkeat odotukset
 
Me teemme parhaamme
 
Mutta meilläkin on rajat! Ja ne ovat tulleet vastaan. Kohta loppuu aika.
 
———–
Ohessa kollegan tarina lähes tauottoman työpäivän jälkeen.
 
Vieläkö kysyt miksi?

Ai miksikö terveyskeskuksiin ei ole halukkuutta nuorilla lääkäreillä?

Olisiko vaikka siksi, että on jatkuvasti painostusta tehdä työtään huonommin, kuin oma ammattietiikka sen sallisi jatkuvan kiireen ja resurssiongelmien takia. Siksi, että kiireettömät vastaanottoajat menevät kuukauden päähän ja sen takia joutuu hoitamaan uusienkin potilaiden asioita viiden minuutin konsultaatioaikana ja puhelinaikana.

Puhumattakaan siitä, että hoidetaan 15 minuutin akuuttiajoilla akuutisti ahdistunutta ja unetonta ihmistä, koska ”ei ollut vapaita lvo-aikoja”. Kun psykiatri tarvitsee sen yhden tunnin ajan ensikäynnillä diagnoosia selvittääkseen ja ottaakseen kantaa lääkitykseen, ja hoidon aloittamiseen voi mennä 2-3 käyntiäkin, että diagnoosi esimerkiksi tarkentuu ja hoito voidaan miettiä ja suunnitella, ei voi olla niin, että terveyskeskukseen se sama potilas tulee yleislääkärille 15 minuutin ajalle ja siinä sitä sitten mietitään sen taustoja ja nykytilannetta ja jatkohoitoa!! Siksi, että mielenterveyspotilaita on pilvin pimein ja terveyskeskuksessa ei ole riittävästi mielenterveyshoitajia ja psykiatrian poli siellä erikoissairaanhoidossa ei vedä, lähetteet palautuvat takaisin heidän resurssiongelmien takia ja omia voimia tai aikaa ei vain ole hoitaa niitä potilaita rajansa enempää. Potilaille joudutaan jatkuvasti tarjoamaan eioota.

Siksi, että työlistoja jatkuvasti epäkunnioitetaan laittamalla liian lyhyille aikatyypeille liian vaikeita potilaita ja 15 minuutin akuuttiajatkin käytetään niihin vaikeisiin potilaisiin, kun jo valmiiksi ”helpot potilaat” on siirretty hoitajien hoidettavaksi ja kevyellä otteella konsultoiden hoidettaviksi. Siksi, että alle 1/3 kerroista akuuttiajoilla on oikeasti sellainen potilas, jonka ehtii vartissa hoitamaan. Lisäksi 30 minuutin vastaanottoaika EI voi riittää yhtä hyvin esimerkiksi sekä 84 vuotiaalle monisairaalle diabeetikkomummolle, jolla on sydämen vajaatoimintaa, unettomuutta, virtsavaivaa jne., ja 39 vuotiaalle perusterveelle kiireettömän vatsaoireen selvittelyyn. Joo, joku sanoo nyt, että aloita jostain ja jatka sitten seuraavalla käynnillä. Mutta ihan sen yhden oudon vanhuksen anemian selvittämiseen anamneesin, statuksen ja suunnitelman kera menee ensimmäisellä kerralla helposti 45-60 minuuttia työaikaa.

Aikatyyppejä pitäisi voida yksilöidä potilaiden tarpeen mukaan; kaikille ei riitä 30 minuuttia ja joillekin se taas voi olla liikaa! Hoidon jatkuvuus ei toimi tällä hetkellä riittävän hyvin. Yleislääketieteen erikoislääkäritenttiä varten piti opiskella hieno WONCA-puu, missä painotetaan työn laaja-alaisuuden ja kokonaisvaltaisuuden merkitystä. Siinä painotetaan, ettei potilasta hoideta yhtenä oireena, vaan hoidetaan kokonaisuutta. Tämä on kaikki sanahelinää eikä toteudu tällä hetkellä käytännössä. Annetaanko ylläolevaan mahdollisuuksia? Ei! Annetaanko lääkärille työrauha? Annetaanko potilaalle tarpeeksi pitkä vastaanotto, jotta potilaan asiat saadaan hoidettua kerralla hyvin niin että vältytään turhilta päivystyskäynneiltä ja joku lääkäri ehtii myös näkemään sen metsän puilta? Näkemään kokonaisuuden eikä vain sitä yhtä asiaa miksi potilas on vastaanotolla?

Sekään ei paranna hoidon jatkuvuutta, että hoitajat eivät takaisinsoittotulvalta ehdi lukemaan lääkäreiden tekstejä ja suunnitelmia, ja tulee siksi päällekkäisyyksia ja potilasta on voinut hoitaa vuoden sisään viisi eri talossa olevaa lääkäriä. Esimerkki: hoitaja ei ole lukenut parin kuukauden takaista suunnitelmaani potilaasta. Lääkeresepti-uusintapyynnön kohdalla olin kesällä avannut potilaan paperit ja katsonut, että lääke on vasta-aiheinen enkä automaattisesti uusikaan sitä. Soitin potilaalle ja selvittelin asiaa ja tähänkin meni 15-20 minuuttia aikaa, joka ei näy missään listallani. Lopulta sovittiin, että potilas varaa jatkoon minimissään 30 minuutin, mieluummin jopa tupla-ajan vastaanotolle näissä asioissa ja kirjaan suunnitelmani potilaan teksteihin. Potilas ei tätä aikaa koskaan varannut, todennäköisesti kognitiosta johtuvista syistä. On myöhemmin nyt syksyllä yhteydessä ja hoitaja varaa potilaalle 15 minuutin akuuttiajan hoidon tarpeen arvioinnista kahden viikon päähän potilaan vaivan pahenemisen selvittelyyn ja lääkityksen tehostamiseen, eikä lue tekstejäni, koska ” ei me puhelintulvalta ehditä teidän lääkäreiden tekstejä lukemaan”. Akuuttiaikoja ei edes saisi varata kuin samana (tai edellisenä) päivänä vain lyhyen ajan tarvitseville potilaille. Kyseessä oli yli 80-vuotias muistisairas henkilö, jolla on jo monia lääkkeitä lääkelistalla enkä ole kyseistä henkilöä koskaan tavannut ja vartti menee jo siihen että rouva riisuu vaatteensa ja asettuu tutkittavaksi. Tai mikä järki on siinä, että listataan potilaiden ”omalääkäriksi” jollain ihme verukkeella ilman että olisi potilasta nähnyt koskaan ja sitten sen vuoksi joku toinen hoitaja tekee tällaisia ratkaisuja, kun katsoo että ”olethan sä sen omalääkäri ja sulle ei ollut vapaita kiireettömiä vastaanottoaikoja niin annoin ekan akuuttiajan”.

Kaiken tuon lisäksi terveyskeskukseen tulee mitä oudoimpia reseptinuusimisia joka päivä aivan tolkuttomia määriä, ja niiden uusimiselle ei ole työpohjissa varattu mitään erillistä aikaa, ne vaan uusitaan jossakin väleissä vaan. Sanoisin, että yli puolet uusinnoista vaatii potilaan papereiden avaamisen ja tarkemman perehtymisen asioihin ja potilaaseen, monesti ylimääräisen soittoajan jotta asiaa voidaan selvitellä ja sitten ne kaikki kirjaukset asiasta. Plus jokapäiväiset labrapiikkurumbat: edelleen minulle tulee kaksi jo lopettaneen lääkärin tulospostit omieni lisäksi, joihin pitää aika ajoin reagoida ja miettiä jatkot. Millä ajalla? No esimerkiksi seiskaan asti ylitöitä tehden.

Ei voi myöskään vaatia, että uransa vasta aloittanut nuori lääkäri selviää työlistastaan aivan samoilla aikatyypeillä ja samalla potilasmäärällä kuin kokeneet konkarit, koska ”työhän opettaa”, ja on ”normaalia” että se nuori lääkäri istuu illat kuuteen- kahdeksaan tekemässä paperitöitä, koska kuvittelee, että on niin huono ja hidas lääkäri. Sen yhdeksän kuukauden pakollisen jälkeen ei moni kyllä varmasti innostu terveyskeskuslääkärin työstä, kun näkee mitä se on, ja kun työtä ei ole kevennetty yhtään vastaamaan sen nuoren lääkärin osaamista!

Jokainen meistä lääkäreistä on vielä yksilöitä ja erilaisia ja työtapoja on monenlaisia kuten on persooniakin. Miten olisi lisätä joustavuutta työhön niin että me, jotka emme osaa hoitaa ”kevyemmin”, vaan haluamme hoitaa joka ikinen potilas hyvin ja perusteellisesti, saadaan niin tehdä ja siihen on aikaa. Toisaalta ne nopeammat lääkärit, jotka selviävät vähemmällä, voivat hoitaa omalla tyylillään.

Miten olisi mitata jollain tavalla myös hoidon laatua, eikä potilasmääriä ja ”tehokkuutta” väärin tavoin tuijottamalla numeroita. Yksi hyvin hoidettu potilas voi säästää neljä seuraavaa päivystyskäyntiä. Tätä toivoisin isojen päättäjien miettivän.

Monet kokeneet yleislääkärit pakenevat terveyskeskuksista privaattiin, ei paremman palkan perässä, vaan koska sitä työmäärää ei vain jaksa määräänsä enempää. Moni harmittelee sitä, miten se työ itsessään olisi kyllä ollut antoisaa ja mielenkiintoista, mutta ”omaa jaksamista ja mielenterveyttä täytyy kuunnella ensin”. Eikö tämä ole sääli? Että kiinnostuneita hyviä lääkäreitä olisi sinne perusterveydenhuoltoon, mutta ei sinne saada ketään jäämään? Ei ole normaalia, että ne kokeneet konkaritkin ja erikoislääkärit istuvat ylitöitä tekemässä klo 18.00-19.00 asti, vaikka työaika on loppunut jo klo 15.40, koska muuten ei selviä työmäärästä ja pakko ne työt on kuitenkin tehdä. Kyllä se kertoo perustavanlaatuisista ongelmista perusterveydenhuollon prosesseissa!

Teen 80 prosenttista työaikaa jaksamisen takia ja työpäivät pääosin klo 10-16. Tämä ei kuitenkaan usein toteudu vaan istun sinne klo 18 asti monesti tekemässä ylitöitä. Tänään istuin töissä 19.30 asti (työpäivä alkoi tosin klo 11.00 poikkeuksellisesti) sillä puhelin + konsultaatioaikoja oli joku 12 resepteineen ja labrapiikkeineen. Ylitöitä suunnitellusta siis 3,5 tuntia. Kävin koko päivän aikana kerran vessassa. Kädet tärisee hypoglykemiasta. En saanut edes kaikkia päivän soittoja soitettua. Olin viisi päivää poissa töistä erikoislääkäritenttiin valmistautumisen vuoksi ja listani oli tänään räjähtänyt käsiin, kun ”sulle ei ollut vapaita puhelinaikoja tai aikoja”.

Kun mietitään, miten saadaan 1000 uutta terveyskeskuslääkäriä, pitäisi voida miettiä vikoja prosesseissa jo ihan sieltä ruohonjuuritasolta. Ongelmat eivät ratkea sillä, että parsitaan rikkinäistä kangasta kokoon ja se hajoaa koko ajan jostakin muusta kohtaa ja sitten parsitaan sitä ja kukaan ei ymmärrä missä se oikea ongelma on. Meidänkin työpaikalla yek-vaiheen lääkäreiltä imetään mehut ja ketään ei sen jlk kiinnosta yleislääkäriys. Kilttien kokeneiden lääkärien selkänahasta revitään jatkuvasti ja harva uskaltaa sanoa vastaan.

Tolkkua pitäisi jatkossa saada ennen kaikkea hoidon laadun mittaamiseen, hoidon jatkuvuuteen, hoidon tarpeen arvioinnin parantamiseen ja vastaanottoaikojen antamiseen potilaan yksilölliset tekijät huomioon ottaen. Lisäksi mielenterveyspalveluiden parantamiseksi on lisättävä matalan kynnyksen psykiatrian palveluiden saatavuutta ja tehtävä rajoituksia reseptien uusintatulvaan. Ei voida olettaa, että julkisella uusitaan kaikki ne erikoiset privassakin ja erikoissairaanhoidossa aloitetut lääkkeet ilman niille annettua aikaa, koska reseptinuusinta on aina kannanotto potilaan asioihin ja hoitoon eikä pelkkä napinpainallus!

Hoitajien koulutukseen ja hoidontarpeen arviointiin täytyy alkaa panostamaan lisää, jotta terveyskeskukset ja päivystykset toimisivat hyvin. Hoitajaresurssia täytyy lisätä! Kollegan sanoin: ”Yksinkertainen totuus on, että toimiakseen terveyskeskukset tarvitsevat enemmän lääkärinvirkoja ja enemmän avustavaa henkilökuntaa. Parempaa perehdytystä ja koulutusta nuorille lääkäreille sekä tiukempaa valvontaa työajassa pysymisen suhteen, kaikille!”

Phuh. Olen puhunut.

Lara Juvonen, Nuori terveyskeskuslääkäri

*Huom! Tekstini potilastyypit ovat kuvitteellisia. Olen muokannut tietosuojan takia potilastietoja eivätkä ne kuvasta oikeita potilaitani.