Sote-soppa alkaa kiehua… Useampi vuosi on viritelty erilaisia malleja tulevaisuuden terveydenhuollon järjestämisestä Suomessa ja tätä kirjoitettaessa ollaan kalkkiviivoilla uusien itsehallintoalueiden määrästä päättämässä. Keskustelussa sotkeentuvat jopa keskeisten poliitikkojen puheissa järjestäjä ja tuottaja. Mitä vähemmän järjestäjiä, sitä suurempi huoli lähipalvelujen etääntymisestä kansalaisista. Näillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä keskenään. Esimerkiksi Brittein saarill on yksi järjestäjä eli NHS, National Health Service, mutta lähipalvelut ovat pienissä yksiköissä toimivien yleislääkärien tuottamia.

Järjestäjien määrässä ääripäät ovat yksi eli valtio ja 317 kuntaa. Kunnat ovat nykyisellään eräänlaisia erikokoisia vakuutusyhtiöitä. Liiketaloudellisesti ei varmaan kukaan perustaisi vakuutusyhtiötä, jonka asiakaskunta olisi nykyisten pienempien kuntien luokkaa. Järjestäjiä voisi olla yksi eli valtio, viisi eli nykyiset erityisvastuualueet tai jossain määrin supistettu nykyisten sairaanhoitopiirien lukumäärä eli 18. Esillä on ollut myös 12 järjestäjän malli perustuen ympärivuorokautiseen eri alojen päivystävien yksiköiden määrään. Useimmat asiantuntijatahot ovat kannattaneet viiden järjestäjän mallia. Mutta politiikka ei perustukaan asiantuntijuuteen. 

Keväällä Torpan Poika jo hurrasi, kun puolueiden puheenjohtajat ilmoittivat päätyneensä viiden järjestäjän malliin. Mutta se siitä sitten. 

Valitettavaa poliittista realismia taitaa olla se, että esimerkiksi 18 itsehallintoaluetta tarjoaa paljon enemmän poliittisesti valittuja luottamusmiespaikkoja. Toivoa sopii, että johtamistehtäviin valittaisiin kuitenkin pätevyyden eikä jäsenkirjan mukaan. 

Sote-soppaan on kaadettu terveydenhuollon lisäksi sosiaalitoimi. Hallinnollinen ja toiminnallinen integraatio ovat eri asiat. Tiedon pitää sektoreiden välillä kulkea nykyistä paremmin. Suomi on tasan ainoa maa maailmassa, jossa tällainen naittaminen ollaan tekemässä. Voiko olla, että ainoastaan Suomi on oikeassa ja koko muu maailma väärässä? Aika näyttää…   

Näin joulun lähestyessä Torpan Poika toivoo, että sote-sopan jälkeen pääsemme nauttimaan joulun herkuista. Ja että maassa vallitsisi sote-rauha ja kaikilla hyvä tahto. 

Torpan Poika  

PS. Tämän tekstin kirjoitin ennen isänpäiväviikonlopun Sote-ratkaisua, joka tehtiin raskaassa päivystyspisteessä valtioneuvoston linnassa vähillä yöunilla.