Uutiset

NLY:n valtuuskunnan vaalien ehdokasasettelu on käynnissä!

Hel 16 2012

Tänä keväänä valitaan NLY:lle uusi valtuuskunta.

Uudenkarhea hallitus valmistautuu jännittävään vaalivuoteen

Tam 24 2012

NLY:n upouusi hallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen läsnäolokokoukseen Helsingissä viime lauantaina. Intoa puhkuva hallitus järjestäytyi ja jakoi vastuualueita – sekä koulutus- että edunvalvontavaliokunta saivat uudet puheenjohtajat ja myös hallituksen sihteeri vaihtui. Puuhaa vuodeksi riittänee, sillä keväällä järjestetään NLY:n oman valtuuskunnan vaalit ja syksyllä Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalit. Vuoden 2012 hallituksen kokoonpano tarkkailijajäsenineen löytyy täältä. Illalla uudet toimihenkilöt toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi hallitukseen ja vanhat jäärät hyvästeltiin hakeissa tunnelmissa NLY:n hallituksen vaihtokaronkassa Ruoholahdessa.

NLY:n valtuuskunnan vaali 2012

Tam 16 2012

NLY valitsee 30-jäsenisen valtuuskuntansa seuraavalle kolmevuotiskaudelle tänä keväänä. Valtuuskunnan vaali toteutetaan sekä sähköisenä että postiäänestyksenä. Vaalitapa on suhteellinen.

Lääkäripäivien arvonta

Tam 16 2012

NLY:n ständillä Lääkäripäivillä arvuuteltiin tänä vuonna, milloin on syntynyt vanhin Nuorten Lääkärien Yhdistyksen jäsen.

Uusi virkaehtosopimus

Mar 28 2011

Suomen Lääkäriliiton valtuuskunta hyväksyi 23.11.2011 uuden virkaehtosopimuksen, joka on aiemmin neuvotellun raamisopimuksen mukainen.

Uusi sopimuskausi alkaa 01.01.2012 ja on 26 kuukauden mittainen kahdessa osassa niin, että ensimmäisen 13 kuukauden aikana yleiskorotus on 1,7 % ja 01.02.2013 tulee 1,3 prosentin yleiskorotus. Sopimus päättyy 28.02.2014. Lisäksi tammikuussa 2012 maksetaan edellisillä kierroksilla mukana ollut kertaerä, joka on 150 euron suuruinen.

Ehdota vuoden 2011 erikoislääkärikouluttajaa HUS-alueelta

Mar 26 2011

Nyt on erinomainen tilaisuus kiittää opettajaasi! Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta palkitsee NLY:n Helsingin paikallisosaston valitsemat erikoislääkärikouluttajat rahapalkinnoilla ja kunniakirjalla Vuoden Luento -tilaisuudessa maaliskuussa 2012.

Lääketieteen opiskelijoiden sisäänottomäärää ei tule kasvattaa

Mar 15 2011

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriön Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2011-2016

Nuorten Lääkärien Yhdistys vastustaa kehittämissuunnitelmassa ehdotettua lääketieteen opiskelijoiden määrän nostamista nykyisestä tasosta. Lääketieteellisiin tiedekuntiin hyväksyttiin yliopistojen tilastojen mukaan 606 opiskelijaa vuonna 2009. Kehittämissuunnitelmassa ehdotetaan aloittajamäärän nostamista 800:aan vuoteen 2016 mennessä.

Terveyskeskuspalvelut erikoislääkärikoulutuksessa ja yleislääketieteen erityiskoulutuksessa

Syy 24 2011

Erikoislääkärikoulutukseen kuuluu pakollinen 9 kuukauden terveyskeskuspalvelu, samoin yleislääketieteen erityiskoulutukseen. Uusien asetus- ja lakimuutosten mukaan näiden koulutusten vaatimukset poikkeavat hieman toisistaan. Huomioithan tämän palveluja suunnitellessasi.

Paikallisosastot tapasivat Tampereella

Syy 24 2011

NLY:n paikallisosastoaktiivit kokoontuivat tapaaminen Tampereelle 24.9.2011. Ohjelmassa oli tiukan asian ja kokoustamisen lisäksi muun muassa kirkkovenesoutua ja saunomista. Pääpaino keskustelussa oli tulevassa NLY:n ja SLL:n vaalivuodessa sekä tiedottamisen tehostamisessa.

Erikoislääkärikoulutuksen terveyskeskuspalvelun pysyväismääräykset muuttuneet 1.8.2011

Toukokuu 19 2011

Tämän jälkeen erikoistumaan ilmoittautuneen tulee suorittaa erikoislääkäritutkintoon kuuluva 9 kuukauden terveyskeskuspalvelu uusien määräysten mukaan. Palvelun voi suorittaa ainoastaan yliopiston hyväksymässä terveyskeskuksessa, jonka tulee täyttää tietyt laatukriteerit mm. koulutuksen määrää ja palvelun sisältöä koskien. Kriteereissä ei määritetä sitä, oletko palvelun ajan suorassa työsuhteessa kunnalliseen vai yksityiseen työnantajaan, mutta nimetyn ohjaajasi tulee olla suorassa työsuhteessa kuntaan tai kuntayhtymään.