Lääkäriprofessio uhattuna

Suomalainen mies esiintyy vuosia lääkärinä väärennetyllä ulkomaisen yliopiston tutkintotodistuksella. Terveydenhoidon ammattihenkilönä väärennetyillä papereilla toimiminen on rikollista toimintaa, joka vaarantaa potilasturvallisuuden. Syytösten, epäilyn ja loan kohteeksi joutuu lääkärikunta, eritoten ulkomaalaistaustaiset lääkärit. Uutisotsikoiksi nousevat lääkärien päihteidenkäyttö, lääketieteen opiskelijoiden pätevyys ja lääkäreiden vääränlainen kollegiaalisuus.

Sosiaalisessa mediassa kommentoidaan, etteivät terveyskeskuksen lääkärit juuri sen enempää tiedäkään kuin valelääkärit. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla nuoren lääkärin epävarmuus luetaan lähes valelääkäriydeksi ja esitetään apteekin henkilökunnan antaneen oikean hoidon. Samalla palstalla ehdotetaan, että lääkäriksi voisi opiskella oppisopimuksella – kun tärkeintä on kohdata ihminen. Samaa ihmisen kohtaamista peräänkuulutti peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson Nuorilääkäripäivien avajaisissa ja ehdottaa sen jälkeen Savon Sanomissa, että lääketieteellisten sisäänottomääriä voidaan lisätä – piittaamatta laadusta. Lääketiedettä pannaan halvalla.

Voi toisaalta kysyä, tehdäänkö terveyskeskuksissa oikeita lääkärin töitä, jos kerran potilaatkin ovat sitä mieltä, että maallikko pystyisi ne hoitamaan? Ei ihme, etteivät kaikki lääkärit koe terveyskeskustyötä haastavaksi ja kiinnostavaksi uraksi. Sosiaaliset ongelmat, lippulappujen täyttö ja potilaan kertoman todistaminen ei ole sitä, mihin kuuden vuoden lääkärikoulutus valmentaa. Lääkärien koulutus perustuu lääketieteeseen. Tärkeänä osana siihen kuuluu vuorovaikutus ja potilaan kohtaaminen, mutta se ei ilman lääketieteellistä koulutusta riitä.

Lääkärikunnan tulee silti oppia valelääkäritapauksista. Meidän pitäisi pyrkiä paremmin perustelemaan potilaille kliinisiä johtopäätöksiämme ja hoitoratkaisujen taustoja. Kertoa siitä, mikä on lääketieteellinen perusta päätöksellemme, ja myös valottaa potilaalle sosiaalisia, taloudellisia ja hoitomyöntyvyyteen liittyviä näkökohtia, jotka päätöksiimme liittyvät. Tätä kautta myös potilas ymmärtää, että on kyse tiedosta ja taidosta, lääketieteellisestä osaamisestamme.

Paljon on puhuttu myös lääkärien kollegiaalisuudesta. Kollegiaalisuus on lääkärikunnalle tärkeä arvo. Sen ydin löytyy Hippokrateen valasta. Vääränlaistakin kollegiaalisuutta on olemassa, mutta väitän, että lääkärit pyrkivät sitä tunnistamaan ja karsimaan. Aina se ei onnistu, mutta yritystä on; lääkäreille opetetaan jo peruskoulutuksessa, että virheitä ei pidä salailla, ja annetaan välineitä näiden tilanteiden käsittelyyn. Virheistä oppiminen on tärkeämpää kuin syyllisen ristiinnaulitseminen. Lääkäriliiton luottamuslääkärijärjestelmä on luotu, jotta ongelmissa oleva kollega voi hakea apua hoitoonohjaukseen.

Valelääkärien takia lääkärikunta on haasteen edessä. Miten säilyttää kansalaisten usko osaavaan ja eettiseen ammattikuntaan? Sen voimme tehdä huolehtimalla sekä peruskoulutuksemme että jatkokoulutuksemme laadusta, ottamalla potilaan yksilönä huomioon hoitopäätöstä tehdessä sekä vaalimalla potilaslääkärisuhdetta ja oikeaa kollegiaalisuutta. Valelääkäri ei ole lääkäri.