Uusi uljas sähköinen potilaskertomus?

Laboratoriotulokset tietokoneistuivat jo parisenkymmentä vuotta sitten, ja viimeinenkin julkisen terveydenhuollon paperinen potilaskertomus muuttui sähköiseksi puoli vuosikymmentä sitten. Runsaat kymmenen vuotta sitten Suomi olikin sähköisen terveydenhuollon ehdotonta kärkikaartia maailmassa, mutta sitten iski stagnaatio.

Maa oli jaettu ohjelmistotoimittajien kesken, eikä todellisen kilpailun puuttuessa kehittämiselle ollut enää tarvetta. Myöskään valtionhallinto ei vaatinut sähköistä terveydenhuoltoa lunastamaan sille asetettuja odotuksia tehokkuuden lisääntymisestä ja potilasturvallisuuden parantumisesta. Lisätoiminnallisuuksia, kuten sähköistä päätöksenteon tukea, toimintatapojen ohjeistusta tai laatumittareita, ei saanut vaatia. Nyt edessämme onkin runsaan viiden vuoden jälkeenjääneisyyden takaa-ajo takaisin maailman huipulle.

Tiedon normalisointi – tai rakenteistaminen – tarkoittaa tiedon tallentamista tietokoneluettavassa muodossa. Tietokone ”ymmärtää” lukemaansa eli ”tietää”, että potilas tupakoi, kun se on kerran sisään kirjattu, ja huomioi tiedon vaikkapa laskiessaan valtimotautiriskiä, kun aivan toisaalla syötetään sisään korkea verenpainearvo (jonka ohjelma tietenkin tunnistaa korkeaksi). Erona klassiseen riskilaskuriin on se, että kerran syötettyä tietoa voi hyödyntää myöhemminkin, eikä käyttäjän tarvitse erikseen muistaa miettiä, onko juuri tällä potilaalla kohonnut valtimotautiriski. Tai jos tupakointitieto kirjataan nykymuotoiseen sähköiseen hoitokertomukseen ”Terveyttä uhkaavat elintavat” -otsikon alle tekstinä, niin tieto jää siihen luukkuun ikuisiksi ajoiksi, eikä sitä voida hyödyntää missään muussa yhteydessä, ellei asiaa erikseen älytä käydä kyseisestä luukusta kurkkaamassa. Missä ajassa tupakoinnista on ehtinyt käydä kysymässä potilaaltakin.

Tietokoneluettavan tiedon sisäänsyöttö – ja myös lukeminen – on käytännössä aina työläämpää kuin vapaan tekstin tuottaminen. Näin ollen rakenteistettua tietoa kannattaa tuottaa vain silloin, kun sitä aiotaan (ja osataan) myös hyödyntää; suuren maailman tietojärjestelmät generoivat luettavaa tekstiä rasti ruutuun -tyyppisistäkin rakenteista. Mutta fiksumpia ohjelmistoja odottaessa laadukkaat yhteenvetonäkymät vähentäisivät ”kyseessä on 76-vuotias mies, jolla oli 3-vuotiaana tuhkarokko ilman komplikaatioita” -tyyppisen tiedon turhaa toistamista joka ikisessä potilaskertomusmerkinnässä. Fysiologiset mittaustulokset, laboratoriotulokset, riskitiedot, lääkitystieto, diagnoosit ja toimenpiteet ovat jo nyt tallennettavissa tietokoneluettavassa muodossa. Käytännössä kaikki lääkityksen turvallisuustarkistukset ja suurin osa päätöksenteon tuesta toimivat jo näillä tiedoilla!

Yhteenvetonäkymiä (kuten muitakin toiminnallisuuksia) tulee voida räätälöidä käyttäjä-, rooli- ja potilasryhmäkohtaisesti. On tutkittu, että tällä voidaan lyhentää tiedonhakuun kuluva aika viidesosaan. Kuumekurva tuhottiin vuosikymmeneksi, ja vasta nyt se ollaan saamassa takaisin suunnattoman metelin jälkeen. Vastaavantyyppisiä yhteenvetonäkymiä on kaikissa kansainvälisesti parhaiksi arvioiduissa potilaskertomusohjelmistoissa, joten kyse ei tainnutkaan olla hankalista ja muutosvastarintaisista infektiolääkäreistä ja gastrokirurgeista…

Tietojärjestelmiin on syötettävissä sisään hoitosuositukset – tai hoitoprotokollat – niin, että vaikkapa päivystyspoliklinikalla voisi valita avohoitopneumonian jatkohoito-ohjepaketeista potilaalleen sopivan riippuen perussairauksista ja siitä, onko potilas menossa teholle, vuodeosastolle vai kotiin. Ohjelmisto varoittaisi tietenkin sepsiksen varhaisista merkeistä tai huomauttaisi, että potilas onkin ollut sairaalahoidossa paria viikkoa aikaisemmin, mikä huomioitaisiin mikrobilääkesuosituksissa. Tietenkin ohjeista voidaan poiketa, mutta vain (edes omassa mielessä) perustellusta syystä. Sadas Käypä hoito -suositus julkistettiin juuri, mutta näistä suosituksista vain pieni osa toimii potilaskertomusohjelmistojen päätöksentuessa. Yhdessä Akuuttihoito-oppaan kanssa näistä ohjeista syntyisi työtä helpottava ja hoidon laatuakin parantava potilaskertomusjärjestelmän osa. Tähän kehittämistyöhön tarvitaan kuitenkin yhteiskunnan taloudellista panostusta, jotta ohjeet voitaisiin luoda keskitetysti ja yhtenäisesti eikä joka kunnassa (järjestelmätoimittajan laskuttamana) erikseen.

Tiedolla johtamiseen tarvitaan… tietoa. Laadunseuranta ei onnistu nykyisin sen enempää yksittäisen lääkärin kuin klinikan tai sairaalankaan potilaiden osalta kuin työläinä, erikseen tilattavina ajoina. Joka-aamuinen laatumittari tietokoneruudulla ja helposti itse tehtävissä olevat haut auttaisivat niin oman kuin klinikankin toiminnan kehittämisessä.

Potilas pystyisi osallistumaan omaan hoitoonsa huomattavasti nykyistä enemmän. Kansalaisen katseluyhteys – eKatselu – tuo yksisuuntaisen mahdollisuuden nähdä itsestä kirjatut tiedot, mutta todellista hyötyä saadaan vasta sitten, kun on käytettävissä oma päätöksenteon tuki, joka kertoo, mitä kyseinen tieto hänen tapauksessaan tarkoittaa ja mikä on hoitosuunnitelma. Potilas pystyy myös syöttämään järjestelmään esitietoja, jotka terveydenhuollon ammattilainen voi sitten hyväksyä (tai hylätä) osaksi virallista potilaskertomusta. Vähentäisipä kiistaa siitä, kirjaako hoitaja vai lääkäri, kun sen tekeekin potilas!

Toki maailman paraskaan tietojärjestelmä ei hyödytä, ellei sitä osata käyttää. Terveydenhuollon tietojärjestelmät ovat vaatimuksiltaan ja toiminnallisuuksiltaan huomattavasti monimutkaisempia kuin Google tai verkkopankki. Kun tietokone alkaa vihdoin auttaa potilaan hoidossa, joudumme kouluttautumaan ohjelmistojen käyttöön aivan eri laajuudessa ja intensiteetillä kuin nykyisin. Tietokoneohjelmista tulee samalla tavalla opeteltava (ja vaikuttava!) osa lääketiedettä kuin vaikkapa uusi leikkaustekniikka tai lääkevalmiste.

Tietokoneistumista on sanottu yhdeksi terveydenhuollon historian suurimmista mullistuksista. Olemme siis muuttaneet tallennusformaatin A4:sta biteiksi vuosia sitten, mutta sekä oma toimintakulttuurimme että itse sähköinen potilaskertomus ovat jääneet paperiaikaan. Useimmilla nykyisillä potilaskertomusohjelmistolla ei mitenkään pysty sujuvaan toimintaan, mutta ohjelmistojen kehittyessä joudumme miettimään monet toimintatapamme uusiksi – alkaen vaikkapa osaston aamukierrosta – unohtamatta kuitenkaan terveydenhuollon tärkeintä tapahtumaa: potilaan ja häntä hoitavan lääkärin kohtaamista!