Mistä lääkäri saa iloa työhönsä?

Tähän kirjoituksen on lainattu otteita monista (lääkärin) työ ja ilo -aiheisista teksteistä. Niissä puhutaan myös siitä, miten ylläpitää hyvää työilmapiiriä sekä huolehtia omasta ja muiden jaksamisesta.

Emeritusprofessori Amos Pasternack kysyi 50 kollegalta, mistä he kokevat työn iloa. ”Suurin ilonaihe liittyi yksittäisen potilaan kohtaamiseen. Iloa tuottaa mahdollisuus auttaa potilasta ja se, että on voinut vaikuttaa potilaan paranemiseen. Iloa koetaan potilaiden positiivisesta palautteesta, joka voi olla vain sanaton tyytyväisyyttä osoittava viesti. Myönteistä on toisen ihmisen kohtaaminen, erilaisiin ihmisiin tutustuminen ja, kuten monet kirjoittivat, elämän koko kirjon kohtaaminen. Nämä seikat tuntuvat olevan lääkärin työn luonteen muuttumisesta huolimatta edelleen keskiössä.”

Lääkärin työ on siinä mielessä kiitollinen ammatti, että usein työnsä tuloksen voi nähdä jos ei heti, niin ainakin jonkin ajan päästä. Monessa ammatissa työn merkitys ja ”tulos” on hämärtynyt epämääräiseksi bittimassaksi, josta ei jää tekijälleen mitään konkreettista. Epämääräisestä on vaikea tuntea iloa. Toisaalta lääkärin työssä joutuu kokemaan myös vahvoja pettymyksiä. 

Nuorta lääkäriä ilahduttaa tieto, että monet vastaajista korostivat, kuinka hienoa lääkärin työssä on mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen ja opitun välittämiseen nuoremmille kollegoille. Uusien tietojen ja taitojen omaksuminen lisää tyytyväisyyttä omaan työpanokseen. Jatkuva oppiminen on myös hyvä lääke leipääntymistä vastaan. Mieli pysyy virkeänä, kun voi huomata kehittyvänsä koko ajan.

”Terveyskeskuslääkärien vastauksissa korostuivat työn vaihtelevuus ja maininta siitä, että ei ole kahta samanlaista päivää. Pitkään perusterveydenhuollossa toimineiden erityisenä ilona mainittiin terveyskeskuslääkärin työn pitkäjänteisyys."

Ainakin nuori lääkäri tunnistaa jatkuvuuden puutteen, ja moni keikkaileva päivystäjä myös. Hoitopalautetta ei välttämättä koskaan tule saaneeksi. Moni tapaus jää hiertämään mieleen: kuinka kävi, teinkö oikein, mistä lopulta oli kyse. Jos lääkärien jatkuva vaihtuminen rassaa potilaita, ei se ole lääkärillekään ihannetilanne.

Lopussa kiitos seisoo, tai sitten ei

Iris Pasternack kirjoittaa Työterveyslääkäri-lehdessä yhteistyöstä ja työn palkitsemisesta. Hän viittaa kansatieteilijä Kustaa Vilkunan kirjaan Työ ja ilonpito (Otava, 2004). ”Talkoot ja työnjuhlat ovat vasta hiljan poistuneet työkulttuuristamme. Samalla työn loppuun saattamisen onni on yhä harvemman etuoikeus. Työpäivän päättymiseen liittyvät aistinautinnot, väsynyt ruumis, hyvä ruoka, juoma ja kokkapuheet ovat loitonneet jonnekin lomaviikkojen etäiseen tulevaisuuteen. Aamulla palataan jatkamaan samaa työtä, yksin ja ilman minkäänlaisia kestityksiä, ruumiin tai hengen. Nopea ja huolellinenkaan työnteko ei enää riitä.” (Pasternack, Iris.)

Harmillisen usein tilanne on juuri tämä. Edellispäivän savotta ei tunnu hyödyttävän mitään, vaan sama rumba alkaa heti seuraavana aamuna. Täydet potilasajat viikoiksi eteenpäin tuntuvat lohduttomilta – eikö hetkenkään rauhaa! Potilailta saatu myönteinen palaute on suuri ilon aihe, mutta kovin vähälle jää kollegoilta saatu (positiivinen) kommentointi. Kiitänkö itsekään tarpeeksi usein työtoveria – lääkäriä, hoitajaa, sairaalahuoltajaa, ketä tahansa työyhteisössä? Pieni kehu piristää kenen tahansa päivän. Kiittää voi hyvästä käyntitekstistä, napakasta epikriisistä, päivitetystä lääkelistasta, siististä työhuoneesta.

"Työ yksin on kuin tervaa, joukolla kuin hunajaa" (suomalainen sananparsi)

Terveyden- ja sairaanhoito on mitä suurimmassa määrin ryhmätyötä. Toivottavasti ryhmähenki on kunnossa, ja toivottavasti jokainen henkilökunnan jäsen siihen panostaa. Yksi mätä omena voi pilata koko korin, samoin yksi nuiva tyyppi porukassa voi viedä ilon kaikilta. Onneksi tämä toimii myös toisinpäin. Yksi rohkea ja reipas immeinen voi kääntää ankean ilmapiirin paremmaksi, pienillä arjen teoilla. Tervehtiminen, silmiin katsominen, kuulumisten vaihto, kiittäminen ja positiivinen palaute ovat helppoja keinoja itse kullekin paremman ilmapiirin luomisessa.

Kaikista ei voi eikä tarvitse pitää, mutta kuten ajatukset ohjaavat tekoja, myös teot ohjaavat ja muokkaavat ajatuksia. Niin sanottu hankala tyyppi voi osoittautua ihan mukiinmeneväksi, jos ja kun hänen kanssaan kokeilee olla kohteliaan hyvissä väleissä. Vastapuoli saattaa kokea samoin sinusta.

Työterveyslääkäri-lehdessä Selina Selin kirjoittaa: ”Temperamentit, persoonallisuudet ja työtavat vaihtelevat. Mutta mikään temperamentti ei oikeuta käyttäytymään huonosti! Vaikeidenkin asioiden puheeksi otto kuuluu niin alaisen kuin esimiehen toimenkuvaan. Erehdykset voi hyvässä työyhteisössä myöntää. Myös potilaalta voi pyytää anteeksi ja myöntää erehtyneensä – monesti se säästää turhilta valituksilta. Kun suhtaudumme ihmisiin, ikään kuin he olisivat fiksuja ja mukavia, todennäköisemmin tapaamme sellaista väkeä.”

Lääkäri 2003 -tutkimuksessa kaikista jaksamista auttavista maininnoista 43 % luokiteltiin työyhteisön ihmissuhteisiin ja vuorovaikutukseen kuuluvaksi. Keskeistä näissä olivat hyvät ihmissuhteet eri ammattiryhmien välillä sekä innostava, turvallinen ja oikeudenmukainen ilmapiiri. (Haukilahti et al. 2005.)

Työn johtamisesta

Juha Gröhn kirjoittaa Työterveyslääkäri-lehdessä työn johtamisesta. ”Työyhteisön toimivuuteen, viihtyvyyteen ja tuloksellisuuteen eniten vaikuttava tekijä on esimiestyöskentely ja johtaminen.” ”Pomon tärkein tehtävä on johtaa – johtaa sekä ihmisiä että asioita. 2000-luvun johtamisessa ihmisten johtamisen taito korostuu ja asioidenkin johtamista on lähestyttävä ihmisten kautta. Johtamisen merkitystä ei koskaan voi liioitella, eikä mikään sitä korvaa. Johtajuus ei perustu hierarkiaan tai tehtävänimikkeisiin.”

Työn johtamisen tärkeys ja omaan toimenkuvaan vaikuttaminen tulivat esille Lääkäri 2008 -tutkimuksessa. Se on jatkoa Nuori lääkäri 88 -, Lääkäri 93 -, Lääkäri 98 -, ja Lääkäri 2003 -tutkimuksille. Tutkimuksen perusjoukon muodostivat vuosina 1997–2006 laillistetut lääkärit.

Nuorten lääkärien työtyytyväisyys on parantunut aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna. Kuitenkin työolosuhteissa on parantamisen varaa. Varsinkin terveyskeskuslääkärit kokevat runsaan paperityön ja työn pakkotahtisuuden haitallisiksi tekijöiksi työssään. Monet työtyytyväisyyteen liittyvistä asioista ovat työn organisointiin liittyviä ja olisivat muutettavissa paikallisesti ilman valtakunnallisia kokeiluja tai uusia virkaehtosopimuksia. (Lääkäri 2008 -tutkimus).

Juha Gröhn jatkaa, että työmotivaation ylläpitäminen ja kehittäminen ovat reilun pomon ominaispiirteitä. Kun työntekijä suhtautuu työhönsä innolla, hän pystyy huikeisiin suorituksiin. ”Taidoiltaan parhaatkaan porukat eivät kovin ihmeellistä saa aikaiseksi, jos intohimo puuttuu. Motivaation lähtökohtana on avoin kommunikaatio, erilaiset persoonallisuudet ja tekemisen ilo. Omalla käyttäytymisellä ja esimerkillä johdetaan.”

Nuoret lääkärit ja työn ilo

Lääkäri 2008 -tutkimuksessa työn ilon toteutumista kysyttiin toista kertaa. Sairaalalääkäreistä 80 % koki työn ilon toteutuvan työssään melko hyvin tai erittäin hyvin (74 % vuonna 2003). Terveyskeskuslääkärien vastaava osuus oli 72 % (70 % vuonna 2003). Mahdollisuus erikoistumiseen on vuosia ollut yksi hyvin toteutuneeksi koetuista työtyytyväisyystekijöistä. Niiden vastaajien osuus, jotka arvioivat tämän tekijän toteutuvan erittäin hyvin tai melko hyvin, oli sairaalalääkärien joukossa sama kuin vuonna 2003 (87 %). Terveyskeskuslääkärien joukossa osuus oli noussut johdonmukaisesti 32 %:sta 76 %:iin vuosien 1988–2008 aikana. (Lääkäri 2008 –tutkimus.)

Nuorten lääkärien elämässä työn merkitys on vähäisempää aikaisempiin sukupolviin verrattuna: perheen ja harrastusten merkitys on kasvanut. Samalla kun työhön sitoutuminen on vähentynyt, työolosuhteet vaikuttavat aiempaa enemmän nuorten lääkärien uravalintoihin. Yhtenä loppukaneettina tutkimusraportissa todetaan, että työolosuhteiden parantamiseen tulee panostaa, jotta lääkärien sitoutuminen julkiseen terveydenhuoltoon säilyy myös jatkossa. (Lääkäri 2008 –tutkimus.)

Lääkärin työ on aiemmin – etenkin kunnanlääkäriaikoina – ollut lähes ympärivuorokautinen eikä vapaapäiviä välttämättä ole ollut. Päivi Hietanen kirjoittaa Suomen Lääkärilehden kesäkun numerossa, että ”Monet hakeutuvat lääkärintyöhön kutsumuksesta, toteuttamaan omaa unelmaa. Kutsumus, johon kuuluu sisäistä palavaa halua ja vakaumusta, on erinomainen lähtökohta työlle. Samalla se sisältää aimo annoksen velvollisuudentuntoa. Se viettelee monet sellaiseen ahkeruuteen, jossa omat tarpeet unohtuvat.” Jokaisen tulisikin muistaa omat haaveensa ja itsestään huolehtiminen. ”Rentoutuminen ja unelmointi kuuluvat tasapainoiseen elämään. Ne ovat yhtä tärkeitä hyvän olon lähteitä kuin työkin.”

Ilo on vakava asia – etenkin jos se puuttuu

Uupumuksen ensimerkkejä on, että ilo katoaa elämästä. Amos Pasternackin kysely havahdutti monen pohtimaan omaa tilannettaan. ”Pitäisi varmaan useamminkin miettiä työmme iloja tuottavia asioita, koska ilman niitä tämä tuntuu nykyään varsin ikävältä ja raskaalta." "Olipa yllättävä ja hauska viesti kesken arkisen aherruksen. Yleensähän sitä valitetaan työn huonoja puolia eikä ajatella hyviä ja iloisia puolia." "Pysäytit työpäiväni. Jäin heti miettimään niitä ilonaiheita."

Työterveyslaitoksen tutkija Jari Hakanen tutki väitökirjassaan työhyvinvointia ja havahtui siihen, että lähes kaikki käytetyt mittarit, menetelmät ja käsitteet mittasivat itse asiassa työpahoinvointia. Se, että työntekijällä on näiden mittareiden mukaan nolla oiretta, ei paljoakaan kerro siitä, miten hyvin ihminen voi työssään tai miten innostunut ja motivoitunut hän on. ”Työn imun käsite on tavattoman tärkeä. Sen avulla saadaan väline ja menetelmä käsitellä asiaa (työhyvinvointia) muutenkin kuin ongelmalähtöisesti”, sanoo Hakanen. (Airola, Virve.)

Vanha viisaus tietää, että kiitollisuus on oiva tie iloon. Banaalilta tuntuva ohje on toimiva: mieti ja kirjoita ylös joka päivä vähintään kolme asiaa, joista olet iloinen, onnellinen, tyytyväinen. Välillä voi tuntua mahdottomalta keksiä yhtäkään, mutta kun olet jatkanut viikon – pari, huomaat että kiitollisuuden aiheita on yllättävän paljon. Asioiden kirjaaminen auttaa konkretisoimaan ja muistamaan elämän hyviä puolia. Muistamme helposti harmit ja epämukavat tapahtumat, mutta kun kiinnitämme huomion valoisiin hetkiin ja kirjoitamme ne talteen, myös näemme ilonaiheita enemmän. 

• ”Lääkäri, mistä iloitset työssäsi?” Pasternack, Amos. Duodecim 22/2007. 2670–1.
• ”Lääkäri 2003 -tutkimus. Muuttuuko lääkärin työ – ja mihin suuntaan? ” Haukilahti et al. Suomen Lääkärilehti 5/2008. 405–10.
• ”Lääkäri 2008 -tutkimus. Kyselytutkimus vuosina 1997–2006 valmistuneille lääkäreille.” STM 2009, Helsinki.
• ”Olut, ooppera, orkideat… Mikä auttaa lääkäriä jaksamaan?” Haukilahti et al. Suomen Lääkärilehti 37/2005. 3647–54.
• ”Työ ja ilonpito” Pasternack, Iris. Työterveyslääkäri 1/2006. 74–75.
• ”Reilu pomo”. Gröhn, Juha. Työterveyslääkäri. 1/2006. 36–37.
• ”Kannustava vai lannistava työkulttuuri?” Selin, Selina. Työterveyslääkäri. 3/2010.
• ”Miten lääkärit ovat kokeneet työtahdin muuttuneen työssäoloaikanaan?” Haukilahti et al. Yleislääkäri 1/2008. 19–22.
• ”Jotta työn ilo säilyisi” Vainio, Harri. Suomen Lääkärilehti 5/2008. 403.
• ”Ulkona tuoksuu vapaus” Hietanen, Päivi. Suomen Lääkärilehti 25/2011. 2057.
• ”Voimaa kaikkien hyväksi” Friman, Terhi. Tehy 9/11. 48–51.
• ”Työn tuska ja ilo” Airola, Virve. Telma (Työelämän kehittämisen erikoislehti) 4/2008. 10–17.
• Työn iloa, jaksamista ja tyytyväisyyttä laveasti sivuavat myös artikkelit ”Poispilatut” (Seija Sartti) ja ”Livenä Intiassa” (Tommi Nieminen), Helsingin Sanomien kuukausiliite 7/2011, sekä ”Kansantauteja ei voida parantaa nykykeinoin” (Janne Leinonen ja Teppo Järvinen) Helsingin Sanomat Vieraskynä 9.7.2011, Suomen Lääkärilehden kesänumero 25/2011, teemana ”Haaveet”.