Jyväskylän puoliyliopistollinen keskussairaala?

Maakuntalehti Keskisuomalainen uutisoi 28.1.12, että Itä-Suomen yliopiston hallitus on päättänyt lisätä lääkärikoulutusta siten, että 30-50 opiskelijaa suorittaisi jatkossa kliinisen vaiheensa Jyväskylässä. Itä-Suomen yliopiston hallitukselta osattiin perjantaina odottaa jonkinlaista linjausta koulutettavien lääkärien määrästä jatkossa, mutta uutisointi naapurimaakunnan lehdessä seuraavana päivänä yllätti.

Taustalla haiskahtaa aluepolitiikka. Alle kaksi vuotta sitten Keski-Suomi uhkasi irrottautua KYS-erityisvastuualueesta ja liittyä TAYS-alueeseen. Lähtö tuolloin peruuntui, kun Jyväskylään luvattiin lisäprofessuureja erikoistuvien koulutukseen. Sidos jäi kuitenkin edelleen löyhäksi.

Kuten Keskisuomalaisen jutustakin saattoi lukea, Jyväskylässä on edelleen tunnettu pientä harmitusta siitä, että 70-luvulla lääketieteelliset tiedekunnat perustettiin Kuopioon ja Tampereelle Jyväskylän sijasta. Yliopistosairaaloiden kainalossa maan suurin ei-yliopistollinen keskussairaala on kuitenkin löytänyt paikkansa vuosikymmenten kuluessa.

Uutisen mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ei ole vielä tehty mitään päätöksiä asiasta. Lienevätköhän kaikki paikallisten klinikoiden ylilääkäritkään tietoisia siitä, että jos suunnitelma etenee, jo muutamassa vuodessa pitäisi olla täysi laidallinen kliinisiä opettajia rekrytoituna? Sairaanhoitopiirin johtaja kommentoi uutisessa, että opetuksen myötä sairaalaan saadaan uusia lääkäreitä, vieläpä varsin pitkälle koulutettuja sellaisia – tarkoittaen ilmeisesti kliinisiä opettajia. Kovasti kuulostaa siltä, että Jyväskylässä toivotaan, että kliiniset opettajat tulisivat Kuopiosta, ja Kuopiossa päinvastoin.

Opiskelijan kannalta suunnitelma sisältää paljon ongelmia. Ainoa hyvä asia tässä on se, että jo nyt ylikuormitetulle KYS:lle ei yritetä tunkea lisää opiskelijoita. Jos suunnitelma etenee, mielestäni ainoa oikeudenmukainen järjestelytapa on se, että jo hakuvaiheessa opiskelija hakee Jyväskylän kiintiöön ja tietää alusta saakka, että ei sitoudu Kuopioon kuin pariksi vuodeksi. Vaikka tässä maassa opetusta on hajautettu yliopistosairaaloiden ulkopuolelle jo vuosia, toteutustapa olisi nyt täysin uusi, kun koko kliininen vaihe haluttaisiin suoritettavan keskussairaalassa. Tämä on opiskelijan kannalta tietysti jatkuvaa matkalaukkuelämää parempi vaihtoehto.

Halpaa tai helppoa koko kliinisen vaiheen järjestäminen keskussairaalaan ei missään nimessä ole. Kirurgian ja sisätautien hajautuksia Jyväskylässä on järjestetty jo useita vuosia, mutta tämä on varsin pienimuotoista koko kliinisen vaiheen rakentamiseen verrattuna. Ydinkysymys on, mistä löytyy riittävästi päteviä, pedagogisesti koulutettuja opettajia.

Maakuntalehti tervehti luonnollisesti uutta avausta positiivisin sanakääntein – olihan vain pari päivää aiemmin uutisoitu esimerkiksi Jyväskylän terveyskeskuksen osalta jopa kolmanneksen lääkärityövoimasta puuttuvan jatkuvasti. Alueelliset erot maakunnassa kuitenkin ovat isot: hyvin hoidettuihin terveyskeskuksiin on tulijoita, naapuripaikkakunnille taas ei. Useille aloille keskussairaalassa joutuu tälläkin hetkellä jonottamaan erikoistumispaikkaa, pahimmilla aloilla yli vuoden. Erikoislääkäreitä kyllä puuttuu, varsinkin pieniltä aloilta, mutta tämä koulutusavaus tuottaisi erikoislääkäreitä vasta lähempänä vuotta 2030!

En itse usko, että tässä maassa on lääkäripulaa. Työikäisiä lääkäreitä on enemmän kuin koskaan, ja lääkäritiheys on eurooppalaista keskiarvoa. Lääkäripula ja –työttömyys eivät juuri korreloi koulutusmääriin vaan yleisiin taloussuhdanteisiin. Lihavina vuosina töitä on paljon työterveyshuollossa ja yksityispuolella, laihoina vuosina työterveyshuolto supistetaan minimiin, ihmisillä ei ole varaa hoidattaa itseään yksityisesti ja julkinen puolikin supistaa supistamistaan. Tämä näkyy hakijavirtana julkiselle puolelle. Vastaava ilmiö toistuu muidenkin alojen kohdalla, eikä lääkäreitä siitä kannata syyttää.

Lääkärivaje on rakenteellista: vastuu terveydenhuollosta on jätetty liian pienille yksiköille, kunnille. Muualla Euroopassa terveydenhuollon järjestämisvastuussa olevat yksiköt ovat huomattavasti isompia: väestöpohja mitataan vähintään kuusinumeroisina lukuina. Suomessa väestöpohjat ovat neli- tai viisinumeroisia - pahimmillaan jopa kolminumeroisia. Erikoissairaanhoito on pystytty pitämään hengissä, mutta suoremmin kuntien määräysvallassa oleva perusterveydenhuolto on kuihdutettu minimiin.

Tämän maan terveydenhuolto kaipaisi pikaista ja isoa remonttia. Kuntauudistus jäänee junnaamaan poliittiseen väittelyyn vuosikausiksi. Terveydenhuollon uudistamisessa ei kannata jäädä odottamaan tätä.  Poliitikot haluavat paikkailla terveydenhuollon ongelmia silmänkääntötempuilla kuten lääkärikoulutuksen lisäämisellä. Olisiko lääkärikunnan syytä tehdä aloite todellisten ratkaisujen etsimiseen?