Veturi, taksi, valtamerilaiva...

Kun matkustaa kahdesti samalla viikolla Helsinki-Jyväskylä-yöbussissa, alkaa pohtia, pitäisikö yrittää saada jonkinlainen kanta-asiakasalennus. Entä pitäisikö pyytää VR:ltä provikkapalkkiota, jos osaa ulkoa neuvoa juna-aikataulut vastaantulijalle? Tai olisiko aika huolestua, jos ei ole aivan varma, sanoiko taksille kodin vai Lääkäritalon osoitteen? 

Järjestötoiminnassa mukana olevia nuoria lääkäreitä yhdistää monen muun asian lisäksi se, että pitää sietää matkustamista. Pieninä annoksina matkustaminen on kivaa, mutta viimeistään kolmas kerta samalla viikolla Helsinkiin ja takaisin alkaa jo nyppiä. Mitä pidempi matka, sitä enemmän. Erityisesti nostan hattua pohjoisen Suomen edustajille. On tärkeää, että NLY:nkin kaltaisessa yhdistyksessä on kattavasti edustettuna koko Suomi.

Joskus sitä pohtii, miksi pääkaupunki onkin pitänyt sijoittaa aivan maan eteläreunalle. Paljon lyhyemmällä ja ennen kaikkea tasapuolisemmalla matkustamisella pääsisi, jos pääkaupunki ja kaiken keskus olisi vaikka – no vaikkapa Jyväskylä. Useimmat NLY:n kokoukset eivät ole millään tavalla paikkaan sidottuja, ne voitaisiin aivan yhtä hyvin pitää Kajaanissa tai Raahessa, mutta Helsinki nyt sattuu olemaan joka puolelta Suomea katsottuna se helpoiten tavoitettava kokouskaupunki.

Aikoinaan ensimmäinen lentomatka Helsinkiin kokoustamaan oli jotain todella hienoa – ja samalla ensimmäinen kerta kotimaan lennolla. Jo muutamassa kuukaudessa lentäminen menetti hohtonsa, kun kyllästyi siihen, että koko ajan jonotettiin johonkin. Vuoden kuluttua saattoi jo tiuskaista jotain epämääräistä kaverille, joka ajatteli minun olevan etuoikeutettu, kun pääsin muiden maksamana lentämään Helsinkiin ja takaisin. Olo tuntui todella etuoikeutetulta tyhjällä ja kylmällä lentokentällä joskus yöllä yhden aikaan odottamassa myöhässä olevaa paluulentoa. Tämänkin ajan olisin voinut olla lukemassa seuraavan aamun tenttiin.

Oman ilonsa muodostavat myös myöhässä olevat kulkuvälineet. On todella stressaavaa tuijotella Finlandia-taloa Helsingin ratapihalta käsin, kun tietää, että viiden minuutin päästä olisi alkamassa kokous Meritullinkadulla. Tai todeta paluujunan tulleen kotipaikkakunnalle taas sen verran myöhässä, että paikallisbussilla pääsisi kotiin joskus seuraavan aamun puolella. Eli ei muuta kuin taksijonon jatkeeksi.

Mitä enemmän olen joutunut (tai päässyt, miten sen nyt ottaa) matkustamaan, sitä enemmän olen siirtänyt matkustamista kiskoille. Junassa ehtii hyvin laatia seuraavan viikon kokouskutsut, rekrytoida luennoitsijoita koulutuksiin, hyväksyä yhdistyksen laskuja tai vaikkapa nukkua – jos ei vahingossa varannut paikkaansa lasten leikkivaunusta.

Läsnäoloa ja matkustamista korvaamaan tarkoitettuja puhelinkokouksia NLY:ssä on pidetty aina, mutta ne ovat olleet kovin kömpelöitä ja menneet monesti siihen, että yksi, yleensä puheenjohtaja, puhuu ja muut kuuntelevat. Viime keväänä kokeiltiin ja syksyllä otettiin laajemmin käyttöön uusi etäkokousjärjestelmä, joka kyllä helpottaa järjestöihmisen elämää huomattavasti – varsinkin sitten, kun sitä oppii täysipainoisesti hyödyntämään. Kotisohva on loppujen lopuksi todella hyvä kokouspaikka.

IC48:n vaunun 9 paikalta 77 käsin hyvää joulua kaikille toivottaa

Terhi